Pikku-Kalle oli vilkas vekara, mummulassa kylässä, ihan yksin. Kun mummulla oli muita mummuja iltapäiväkahvilla, Kallen kirkas ääni julisti, että hänellä on kamala kusihätä.
Mummu ei hyväksynyt Kallen kansanomaista sanontaa, ehdotti sovittavaksi, että vastaavissa tilanteissa Kalle käyttäisi ilmaisua ”laulattaa”.
Kalle oli oppivainen ja niinpä hän eräänä yönä herätti mummun sanomalla, että häntä laulattaa. ”Täh?” sanoi mummu, joka ei muistanut, mitä oli sovittu. ”Laulattaa!” Kalle toisti, johon mummu: ”No laula sitten, mutta laula ihan hiljaa mummun korvaan”.
Juuri näinhän kävi ns. yhteiskuntasopimuksessa, kirkkaalla äänellä ensin julistettiin, sitten tulikin ihan muuta.
Aika sitkeässä elää kuitenkin käsitys, että Suomen kilpailukyky olisi jotenkin huono. Mutta kummallista kyllä tässä ns. lama-Suomessakin ulkomaisten omistamat yritykset pärjäävät hyvin, vaikka monilla suomalaisilla yrityksillä menee päin mäntyä. Ulkomaisten omistamat yritykset ovat edelleen esimerkkejä siitä, että Suomessa voidaan valmistaa kilpailukykyisiä tuotteita, jotka menestyvät maailmalla. Meyer Werft pystyy myymään laivoja ja hankkimaan tilauksia. Ja jokin viikko sitten julkistettiin barometri saksalaisten omistamien yritysten tulevaisuuden näkymistä – eivätkä ne olleet huonot.
Toki myös suomalaisten omistama yritys voi pärjätä kilpailussa: Valmet Automotive myy autoja Saksaan, suomalaisella kustannustasolla. Kilpailu autoalalla on kovaa.
Onkin niin, että ne, jotka osaavat tekevät. Ne, jotka eivät osaa, ruikuttavat.
Länsimaisen yhteiskuntakäsityksen mukaan puolueen tehtävä on pyrkiä valtaan ja käyttää tätä valtaa kannattajiensa hyväksi. Puolue on vaikutuskanava, väline. Se kiinnostaa vain, jos siitä on hyötyä.
SDP ei ole itsetarkoitus. Se on syntynyt ajamaan palkansaajan etua. Silloin tuo etu oli konkreettinen. Kyse ei ollut ideologiasta tai ”vasemmistolaisuudesta”, vaan elinehdoista. Vaikka ajat ovat valtavasti parantuneet, niin se on nytkin. Nykyiset palkansaajat tosin ovat aivan toisenlaisia kuin mitä ne olivat 100 vuotta sitten – ammattiyhdistysliike on paljon muutakin kuin SAK.
SDP:n tuolloinen puheenjohtaja Rafael Paasio lausui Tampereella 25.06.1963: ”Pienten, heikommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen on ainoa tie, jonka perustalla sosialidemokraattinen aatemaailma lepää. Ne, jotka jäävät jälkeen, on yhteisvoimin autettava ja kohotettava toisten rinnalle.” Tämä ajatus ei ole vanhentunut.
Raimo Korhonen