Venäjän interventio Ukrainaan on miltä kantilta tahansa katsottuna tuomittava. Lännessä toimille ei nähdä muuta syytä, kuin Venäjän suurvaltahakuinen politiikka, joka herättää pelkoja naapurimaissa aina Jäämereltä Mustallemerelle.
Miksi Venäjä on niin kiinnostunut Ukrainasta ja muusta Itä-Euroopasta?
Virallisen lausuman mukaan Venäjä on huolestunut venäjänkielisen väestön asemasta, vaikka ei omien sanojensa mukaan olekaan sotkeutunut Ukrainan konfliktiin. Läntisessä mediassa interventiota pidetään lähinnä entisen suurvallan kuolinkouristuksina.
Asia ei ole näin yksiselitteinen. Huomioon täytyy ottaa kylmän sodan jälkeinen kehitys. Venäjän asema maailmanpolitiikan näyttämöllä on pienentynyt sitä mukaa, kun se on menettänyt jalansijaansa Itä-Euroopassa. Venäjä on alueeltaan pienin sitten 1700-luvun alun.
Euroopan puoleinen Venäjä on vaikeasti puolustettavaa aluetta, sillä läntinen Venäjä on pääosin pelkkää tasankoa. Se nojautuu puolustuksessaan muusta Keski-Euroopasta poikkeavaan ilmastoon ja sen laajoihin metsiin. Kylmä talvi tosin on yllättänyt jo Napoleonin ja Hitlerin.
Pelkästään lyhyellä vilkaisulla Venäjän karttaan käy selväksi, lännestä tulevalle hyökkäykselle ole esteenä aluepuolustuksen kulmakivinä toimivia jokia tai vuoristoja. Tie kohti Moskovaa on kuin tasoitettu.
Tästä johtuen erityisesti Itä-Eurooppa ja Itämeren ympäristö on Venäjän olemassaolon kannalta strategisesti tärkeää aluetta. Kylmän sodan suojaavaa blokkia Venäjän ja muun Euroopan välissä ei enää ole.
Venäjän uhan vuoksi syntynyt Nato on kylmän sodan jälkeen aloittanut aggressiivisen levittäytymisen neutraaliksi jääneeseen Itä-Eurooppaan. Euroopan entisistä neuvostotasavalloista ja itäblokin maista Natoon on liittynyt kaikki, lukuunottamatta Valko-Venäjää, Moldovaa ja Ukrainaa.
Naton toiminta Euroopassa viimeisen neljännesvuosisadan aikana on venäläisnäkökulmasta huolestuttava. Puolustusliiton sateenvarjo avautui Itä-Euroopan ylle jo Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä.
Jossittelu on aina mukavaa. Olisiko Venäjä pystynyt rauhanomaiseen rinnakkaiseloon muun Euroopan kanssa, jos Itä-Eurooppa olisi pysynyt Naton ulkopuolella. Joka tapauksessa Venäjän näkökulmasta Naton itälaajeneminen 2000-luvulla näyttäytyy vihamielisenä reaktiona.
Alueeltaan ja väestöltään hajanainen valtio, jonka olemassaolo perustuu pitkälti valtaviin luonnonvaroihin on muutenkin jo hauraassa tilassa. Suurvaltastatuksesta ja Itä-Euroopasta kaikin voimin kiinnipitäminen on paras keino, jolla Venäjä pystyy takaamaan alueensa koskemattomuuden.
Turvallisuus ja olemassaolonsa säilyttäminen on kuitenkin jokaisen valtion perusperiaate.
Riku Rantanen
Kesätoimittaja