Luonto
Maija Karala
Merimetson paluu Suomen rannoille on aiheuttanut ymmärrettävästi närää. Kannan vauhdikas kasvu sai aikaan mielikuvan, ettei saaristossa pian enää muuta olekaan kuin merimetsoja. Luonto kuitenkin löytää tasapainonsa. Nyt ne ovat saaneet luonnollisen vihollisen: merikotkan.
Kotkanuorukaiset ovat oppineet, että merimetso on helppoa saalista. Kymmenkunta kotkaa voi istua samaan aikaan merimetsoluodon puissa. Ne käyvät nappaamassa uuden metson evääkseen aina, kun alkaa hiukoa. Ei ole vaikea kuvitella, että buffet-pöydäksi joutunut merimetsoyhdyskunta hupenee vauhdilla.
Se näkyy merimetson kannankehityksessä. Suomen Ympäristökeskuksen uusien laskentojen mukaan merimetsokanta kasvoi tänä vuonna enää kuusi prosenttia. Kasvua tapahtui lähinnä Pohjanmaalla, minne merimetso on vasta levittäytymässä.
Sen sijaan lounaisilla merialueilla merimetsokanta laski, paikoin kovastikin. Esimerkiksi täällä Uudessakaupungissa sijaitseva Suomen suurin merimetsoyhdyskunta kutistui neljänneksellä viime vuodesta.
Merimetsojen kannan räjähdys oli vain välivaihe, tyypillinen tyhjään ekologiseen lokeroon leviävälle lajille. Ehtihän laji olla Suomesta sukupuuttoon kuolleena pari vuosisataa. Nyt Itämeren luonto palaa taas askelen lähemmäs luonnollista tasapainoaan.
Merimetson paluusta on muutakin iloa kuin muutaman kotkanpojan täysi vatsa. Sukupuuton partaalta toipuva merikotkakanta hyötyy uudesta saaliista. Merimetsobuffetilla herkuttelevat nuoret linnut osaavat aikanaan ruokkia omatkin poikasensa samalla ruokalajilla.
Toinen etu on, että merimetson paluu helpottaa haahkan elämää. Merenluodoilla pesivä haahka luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi, koska sen kanta on laskenut huolestuttavaa vauhtia vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Yksi syy kannanlaskuun on ollut merikotkan elpyminen. Merikotka pitää haahkapaistista ja voi verottaa haahkayhdyskuntia pahastikin. Nyt, kun kotkilla on toinenkin merellinen saalislaji, haahkat saavat huokaista helpotuksesta.
Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä haittaeläimiä olekaan. Merimetsokin löytää paikkansa, ja ehkä aikanaan osaamme arvostaa kaunista mestarikalastajaa.