Joukkuehenki. Tähän sanaan kiteytyy Korihaiden menestys menneellä kaudella. Sillä on ratkaiseva merkitys, kun Korihait lähtee parin vuoden tauon jälkeen liigaan.
Mitä joukkuehenki sitten on? Asennetta, voitontahtoa, yhteen pelaamista, yhdessä tekemistä, kannustamista ja sitoutumista. Henki ei synny itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Valmentaja Jarno Nikula on mestari hengen rakentamisessa. Hyvä meininki on säteillyt katsomoon ja koko kaupunkiin.
Pelaajien taidot, kunto, motivaatio ja asenne punnitaan liigassa Suomen parhaimpien joukkueiden kanssa. Joukkueen kannalta tärkeää on, että yleisö kannustaa niin voiton kuin tappionkin hetkillä.
Kausi alkaa paitsi koripallossa myös monissa muissa urheilulajeissa. Jääkausi starttasi Uudessakaupungissa jo tällä viikolla, kun Uudenkaupunpungin Jää-Kotkien jääkiekko- ja ringettejoukkueiden kesätauko päättyi. Iloinen uutinen on, että tulevalla kaudella seuran riveissä pelaa peräti yhdeksän juniorijoukkuetta. Historian havinaakin on ilmassa, kun kaikkien aikojen ensimmäinen tyttöjoukkue lähtee jääkiekon B/C-ikäluokan SM-sarjaan.
Jääkiekkoa pidetään kalliina harrastuksena, mutta UJK:n toiminnanjohtaja Tommi Suutari muistutti Uudenkaupungin Sanomissa ( US 9.8), että seuralta voi myös lainata juniorivarusteita. Uudessakaupungissa lajin harrastaminen on helppoa, eikä läheskään niin kallista kuin monissa isoissa kaupungeissa.
On hienoa, kun kotikaupungissa voi harrastaa monipuolisesti eri lajeja niin junioritasolla kuin aikuisenakin. Erityisen tunnustuksen ansaitsevat ne vapaaehtoiset, jotka tekevät hommia juniorijoukkueiden taustalla. Olosuhteet, kentät ja hallit ovat tärkeitä, mutta ilman huoltajia, valmentajia, joukueenjohtajia ja muita aikuisia ei järjestettäisi yhtäkään ottelua.