”Pelastajat” pettivät

0

ristoMitä jäi mieleen Rion olympialaisista?
Michael Phelps, Katinka Hosszu, Usain Bolt, Wayde van Niekerk, Simone Biles… Mutta myös saasteet, korruptio, väkivalta ja zika-virus. Rio de Janeiron isännyys puhutti jo ennen kisoja.

Monissa olympialaisissa urheilu on lopulta jyrännyt uutisoinnissa kaiken muun. Nyt ainakin tuntui siltä, että kaupungin ja maan ongelmista kerrottiin koko reilun kaksiviikkoisen ajan. Toivoa sopii, ettei ongelmia taas unohdeta olympiatulen sammuttua. Vieraat palasivat kotiinsa, mutta arki Riossa jatkuu.

Urheilussakin tapahtui paljon negatiivista. Katsojat eivät osanneet käyttäytyä yleisurheilustadionilla eivätkä golf- tai tenniskentällä, pyöräilijät kaatuivat holtittomasti alamäissä ja avovesiuinnissa hopealle jäänyt urheilija yritti viimeisenä temppunaan painaa voittajan pinnan alle. Niin ja se doping tietysti.

Hienoin hetki koettiin juoksuradalla, kun kaksi kompuroinutta urheilijaa auttoi toinen toistaan jatkamaan matkaa. Siinä oli sitä oikeaa olympiahenkeä. Myös historiaa tehtiin monella tavalla. Peräti yhdeksän maata nappasi historiansa ensimmäisen kultamitalin.

Mukana ensimmäistä kertaa mukana ollut Kosovo sekä yli 60 vuotta vuoroaan odottaneet Puerto Rico ja Vietnam. Uudessa olympialajissa rugby-7:ssä saatiin uusi maa tilastoihin, kun Fidzin saarivaltio otti olympiahistoriansa ensimmäisen mitalin ja heti kultaisen. Finaalissa kaatui vieläpä vanha siirtomaaisäntä Iso-Britannia.

Suomalaisittain mieleen jäivät Mira Potkosen kyyneleet, Petra Ollin kyyneleet ja Sanni Utriaisen kyyneleet. Ainakin suomalaiset osaavat näyttää tunteitaan. Kisaturistiksi leimaaminen on kuitenkin typerää. Monessa maassa jo sana olympiaurheilija aiheuttaa kunnioitusta, Suomessa puhutaan lähes maanpetturista, jos epäonnistuu.

Kisat sujuivat Suomelta kuten 2000-luvulla yleensäkin. Tällä kertaa vain ampujat, purjehtijat tai keihäänheittäjät eivät ”pelastaneet”. 303 mitalia kesäkisoista ja 161 talvikisoista on aikoinaan muovannut Suomesta menestyshullun kansan. Nyt saaliiksi jäi Potkosen pronssi. Haettaisiinko edes siitä lohtua, että moni teki kisoissa parhaansa ja uskomaton mitaliputki vuodesta 1908 jatkuu? Vain Ruotsi on pystynyt samaan.

Mediassa on vertailtu saman kokoluokan maihin Tanskaan ja Uuteen-Seelantiin, jotka rohmusivat mitaleja ennätystahtiin. Pienenä kevennyksenä voisi verrata yhden pronssin Itävaltaan, Portugaliin tai Viroon. Vai mitähän ajatellaan yli miljardin asukkaan Intiassa, jonka saldona oli yksi hopea ja yksi pronssi.

Olympialaisilla on usein liikkumaan kannustava vaikutus, mutta omalla kohdallani tämä ei pätenyt. Päivät istuin töissä ja illat television ääressä. Viikonloppuna meni vielä unirytmikin sekaisin, mutta ei se haittaa, tätä herkkua joutuu taas odottamaan neljä vuotta.

Risto-Matti Kärki
tuottaja