Tällä viikolla vietettävän liikenneturvallisuusviikon teemana on tarkkaamattomuus liikenteessä. Älylaitteiden käyttö on lisännyt erityisesti lasten ja nuorten riskiä joutua vaaratilanteeseen.
Erityisen vaarallinen yhdistelmä on älypuhelin ja polkupyörä. Koululaiset käyttävät älypuhelinten sovelluksia ajaessaan polkupyörällä, mopolla, mopoautolla tai skootterilla. Puhelin varastaa helposti myös jalankulkijoiden huomion silloin kun pitäisi tarkkailla sivulta tai edestä tulevaa liikennettä. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista nuorista lähes puolet oli ajaessaan lukenut tekstiviestejä tai pikaviestejä, tytöt poikia useammin.
Kännykkään ladattava Pokémon Go -peli on saanut kiitosta siitä, että se saa ihmiset liikkumaan. Ikävä puoli on, että se on aiheuttanut läheltä piti -tilanteita liikenteessä. Vanhempien vastuulla on keskustella lasten kanssa liikenneasioista, eikä pelkästään puhua, vaan konkreettisesti kävellä tai pyöräillä heidän rinnallaan esimerkiksi koulumatka. Perussääntö on, että kännykkää ei saa hiplata tietä ylittäessä eikä puhelimeen puhua pyöräillessä ainakaan ilman bluetooth -kuulokkeita. Aikuiset toimivat tässäkin asiassa itse niin hyvinä kuin huonoina esimerkkeinä.
Uusissa opetussuunnitelmissa liikennekasvatus on mukana yhtenä tärkeänä arjen taitona. Sitä koskevat tavoitteet pitää ottaa luontevaksi osaksi myös koulun opetusta. Teemaviikossa on tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa mukana varhaiskasvatus. Se on hienoa asia, sillä vanha sanonta pätee myös liikenteeseen liittyvissä asenteissa: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.