Vuonna 1962 ilmestynyt elokuva ”Kapina laivassa”, pääosassa Marlon Brando, lienee monellekin tuttu. Elokuva kertoo englantilaisessa kolmimastoisessa tutkimusaluksessa v. 1789 tapahtuneesta kapinasta laivan ollessa paluumatkalla Tahitista Englantiin.
Miehistön ryhtyminen kapinaan on nykyään harvinaista, mikäli valittamista ruuasta tai palkanmaksun viivästymisestä ei lasketa mukaan. Joitakin kapinaan viittaavia tapauksia on kuitenkin kauppalaivoissa tapahtunut.
Kreikkalainen irtolastilaiva Benita, 43.000 dwt, oli matkalla Intiasta Durbaniin. Laivassa oli filippiiniläinen miehistö. Benitan ohittaessa Mauritiuksen saarta sen koneet pysähtyivät ja laiva ajautui aamulla 17.6.2016 rannikon koralliriutalle ja juuttui siihen tiukasti kiinni.
Viranomaiset hälyttivät pelastushinaajan paikalle. Tällöin ilmeni, että Benitan moottorimies oli saanut ampumahaavan. Hänet kiidätettiin sairaalaan ja kapteeni sekä muu miehistö vietiin Filippiinien konsulaattiin. Poliisikuulusteluissa selvisi, että laivassa oli edellisenä yönä tapahtunut joukkotappelu ja ammuskelua. Tällöin konemestari oli paennut ja lukinnut itsensä konehuoneeseen, jossa hän vaurioitti pääkoneiston säätölaitteistoa sillä seurauksella, että laiva menetti konevoimansa sekä ohjattavuutensa ja ajautui matalikolle. Selitys karille ajon syistä on sikäli hatara, että konehuoneeseen paenneen perään pääsee montaa eri reittiä. Sitä paitsi ajelehtiva laiva olisi ehditty ankkuroida siinä vaiheessa, kun vesi mataloitui riittävästi.
Miehistö määrättiin pysymään konsulaatissa kuulustelujen ajan. Tapauksen käsittely paikallisessa oikeudessa on edelleen kesken.
Japanilaisessa irtolastilaivassa Sage Sagittarius, 70.000 dwt, tapahtui v. 2012 kolme selittämätöntä kuolemantapausta vaatinut selkkaus. Ensin laivan kokki katosi laivan ollessa matkalla Sydneyhin. Satamasta lähdettyä laivan konepäällikkö putosi konetopin tralleilta alas konehuoneen turkille ja kuoli. Hänen päässään oli syvä haava ja konetralleilta löytyi verta. Varustamon vahinkotarkastaja lähetettiin tutkimaan tapauksia. Ilmeni, että kapteenin ja miehistön kesken oli ollut epäsopua. Laivan tultua Japaniin tarkastaja ruhjoutui kuoliaaksi laivan kivihiilikuljettimessa. Kuolemantapauksille ei löytynyt silminnäkijöitä. Kokin vaimo teki Sydneyn viranomaisille tutkimuspyynnön, joka perustuu hänen mieheltään saamiinsa kirjeisiin ja puheluihin. Oikeudenkäynti on edelleen kesken.
Kummassakin laivassa oli filippiiniläinen miehistö. Päällystön ja miehistön suuret kulttuurierot ovat voineet johtaa kapinointiin ja kostotoimenpiteisiin.
Jaakko Varimaa
merikapteeni