Syksy vuonna 1996. Juuri yläasteen aloittanut somerniemeläispoika on saanut äidiltään luvan päästä suosikkiyhtyeensä keikalle Someron Havuharjulle. Lupa heltisi sillä ehdolla, että kaksi vuotta vanhempi isoveli oli myös menossa. 13-vuotias poika sai lisäksi puhuttua pari kaveriaan mukaan.
Keväällä yhtye oli julkaissut Ehjä-nimisen albumin, jolta löytyi pari Radio Mafian soittoonkin kelvannutta kappaletta. Myös televisio-ohjelma Jyrki oli ahkerasti näyttänyt bändin musiikkivideoita. Mitä kuuluu ja …Silti onnellinen olivat yhtyeen toisen ja todellisen läpimurtolevyn hittejä.
Poika olin tietysti minä. Näin 20 vuotta myöhemmin tämä samainen Apulanta-niminen yhtye on edelleen suosittu ja erityisesti pinnalla tuoreen elokuvan ansiosta. Omalla kohdallani Apulannan kuuntelu jäi vähemmälle aikaa sitten, vaikka 90-luvun levyt nostalgisia ajatuksia edelleen herättävätkin.
Keikalta en enää ihan hirveästi muista. Laulaja Tonilla oli vielä pitkät vaaleat hiukset nykyisen kaljun sijaan ja edessäni ollut tyttö hyppi useamman kerran varpailleni, siinäpä kai ne suurimmat muistikuvat. Tuosta keikasta alkoi kuitenkin jotain muuta. Se oli ensimmäinen oikea keikkakokemukseni ellei lasten konsertteja kuten M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen Gommia ja Pommia lasketa.
Muutama bändi vieraili Somerolla asti myöhemminkin, mutta muuten jouduin odottamaan vielä keikkaelämyksiä sekä täysi-ikäisyyttä. 2000-luvun alkupuolella aukeni uusi maailma, kun suunnistimme kaverini äidin vanhalla farmari-Mersulla Seinäjoelle.
Provinssirock 2001, jossa esiintyi isoja bändejä Yhdysvalloista ja Britanniasta, oli ensimmäinen festarini ja sen jälkeen jatkoa on seurannut. Tänä kesänä vierailin Helsingin Sidewaysissa, Kouvolan Jättömaalla sekä viimein myös Lokalahden Karjurockissa.
Parhaimmat keikkakokemukset ovat kuitenkin klubeilta eri puolilta Suomea. Erityisesti Jyväskylän Lutakko sekä lopetettu ja sittemmin palanut Vaasan Club 25 herättävät hienoja muistoja. Sen sijaan suuret stadionkeikat ovat jääneet näkemättä, vaikka esimerkiksi Bruce Springsteeniä voisin mielelläni lähteä katsomaan.
Valitettavasti suosikkiyhtyeeni eivät kovinkaan usein saavu Uuteenkaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että niitä suosikkeja on kymmeniä ellei satoja. Onneksi Turku on lähellä ja toisaalta kavereita muualla. Ainakin yksi Lutakon-reissu on nytkin suunnitteilla syksylle.
Australialaisen Deakin yliopiston tutkimus kertoo, että säännöllinen keikoilla käyminen tekee ihmisestä onnellisemman. Musiikista nauttiminen seurassa on yhteisöllisempää ja lisää hyvinvointia. Keikalla on lupa tanssia, laulaa mukana tai seistä takarivissä kädet puuskassa. Jos kaatuu, joku nostaa ylös.
Joskus korvat soivat vielä aamullakin, mutta yleensä se on sen arvoista.
Risto-Matti Kärki
tuottaja