Näihin aikoihin puutarhassa tai laitumen laidalla voi tavata suomukuvioisen ruskean linnun, noin kottaraisen kokoisen. Se on nuori pikkulepinkäinen, joka harjoittelee itsenäisen elämän taitoja.
Lepinkäisillä on hurja maine, ja hyvästä syystä. Ne ovat petolintuja, jotka saalistavat omaan kokoonsa nähden suurtakin riistaa: hyönteisten lisäksi päästäisiä, jyrsijöitä, pikkulintuja, sammakoita ja sisiliskoja.
Usein lepinkäiset varastoivat saaliinsa keihästämällä sen piikkipensaisiin tai teräviin oksantynkiin. Tuloksena voi olla hurjannäköinen pienoisteurastamo, jossa roikkuu monen eri lajin saaliseläimiä. Siitä lintu on saanutkin tieteellisen sukunimensä Lanius, eli teurastaja.
Ammattinsa merkkinä pikkulepinkäinen kantaa rosvonaamiota. Sen jykevän nokan päässä on veitsenterävä koukku.
Kuitenkaan lepinkäiset eivät ole sukua haukoille tai jalohaukoille, saati pöllöille. Ne ovat varpuslintuja, joille on itsenäisesti kehittynyt petolinnun tavat. Lepinkäiset ovat etäisiä serkkuja muun muassa varislinnuille.
Suomessa rosvonaamioisia koukkunokkia on kaksi lajia. Pikkulepinkäinen pesii hakkuuaukeilla ja muilla puoliavoimilla paikoilla Etelä- ja Keski-Suomessa. Isolepinkäinen, lempinimeltään lapinharakka, elää nimestään huolimatta koko Suomessa, mutta on pienempää serkkuaan vähälukuisempi. Sen lempiruokaa ovat myyrät.
Pikkulepinkäinen on Suomessa ja muualla Euroopassa kärsinyt maatalouden muutoksista, sillä perinneympäristöt olivat sille mieluisia pesimäpaikkoja. Suomessa sillä ei ole kuitenkaan hätää, sillä hakkuuaukeatkin kelpaavat. / Maija Karala
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 01.09.2016 julkaistusta lehdestä