Muistisairaalla oikeus omannäköiseen elämään

0

Uudessakaupungissa on väkiluvun perusteella arvioitu olevan noin 400 muistisairasta.  Suomen yhdessä nopeimmin ikääntyvässä kunnassa määrä kasvaa koko ajan. Muistisairaudet ovat olleet esillä tällä viikolla vahvasti mediassa, sillä parhaillaan vietetään muistiviikkoa.

Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen geriatrian ylilääkäri Tarja Uusitalo toi esille monia tärkeitä näkökulmia Uudenkaupungin Sanomissa julkaistussa artikkelissa torstaina. Muutama vuosi sitten Vuoden geriatriksi valittu Uusitalo painotti, että muistisairailla pitää olla mahdollisuus elää omannäköistä elämää mahdollisimman pitkään kotona. Periksi ei pidä antaa, hän  painotti. Sairauden etenemistä voi hidastaa oikealla lääkityksellä sekä ammattilaisten ja omaisten yhteistyöllä.

Myös muistiviikon teemana on oikeus hyvään elämään kotiympäristössä. Tutussa paikassa on turvallista olla, mutta sairauden edetessä koti voi muuttua vankilaksi. Silloin muistisairaalla on oltava oikeus myös hoivakotipaikkaan. Sielläkin on mahdollista viettää omannäköistä elämää, jos henkilökunta tuntee henkilön elämäntarinan ja saa tietoa muistisairaan tavoista ja mieltymyksistä.

Omaisten ja ystävien on vaikea kohdata sairastunutta läheistä. Ei ole helppoa tottua siihen, että energinen puoliso masentuu tai siihen että ennen niin touhukas ja lempeä isovanhempi unohtelee asioita ja puhuu outoja. Yhdessä lukeminen, television katsominen, ulkoileminen ja kädestä pitäminen ovat luontevia tapoja olla lähellä. Ketään ei pidä jättää yksin.