Kaksi kertaa vuodessa ne rättisulkeiset on pidettävä, koska vaatehuoneen hyllyille ei mahdu kaikkia vaatteitani yhtäaikaa. Eli viikonloppuna viikkasin ja pinosin kesävaatteet säilytyslaatikoihin vaatehuoneen ylähyllyille. Ja kumosin sitä ennen talvivaatteet sängylle odottamaan hyllyille laittamista.
Olen pari vuotta vakuuttanut itselleni ja ystävilleni, että en osta enkä tarvitse uusia vaatteita. En, koska vaatteita riittää. Ja niitä muuten riittää. Jos ihminen säilyttää kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana hankkimansa vaatteet, niin kyllähän niitä kertyy. Pulmana ei itse asiassa minulla taida olla se ostaminen, vaan se säilöminen.
Sen vielä ymmärrän, että säilytän komeron perällä sellaisia parempia vaatteita. Jos joskus tulee jonkun kesähäät, niin kolttu on valmiina, sellainen punainen. Tosin voi olla, että siihen hameeseen en pääse muuta kuin olemalla hengittämättä ja syömättä kaksi viikkoa… Mutta joka tapauksessa ns. pyhävaatteiden säilöminen on minusta ihan hyväksyttävää.
Mutta ne sellaiset hieman kulahtaneet, pyykissä väriä vaihtaneet teepaidat. Tai ne hieman ( siis todella ahtaat) tiukat villapaidat vuodelta 1989. Sekin musta- harmaa- raidallinen, jota vuodesta toiseen viikkaan milloin laatikkoon tai hyllyille. Tai se toistakymmentä vuotta vanha beige tunika ja housut- versio, jota en ole ikinä pukenut päälleni. Itse asiassa se väri saa minut näyttämään maksatautiselta.
Ne hieman kulahtaneet teepaidat on siis säilötty siivouspaidoiksi. Hah. Niin kuin muka siivousta varten tarvitsisin hieman huonompia vaatteita. Käsittämätön ajatuskuvio, sillä ei minulla nyt niin likaista ole.
Jos heittäisin pois kaikki ne vaatteet, jotka eivät ole olleet päälläni viimeiseen kahteen vuoteen, niin voi olla, että vaatehuoneeseen tulisi uutta tilaa. Ei paljoa, mutta riittävästi.
Mutta kun sieluni ei anna periksi hävittää ehjiä, käyttökelpoisia vaatteita. Olenhan minä vienyt vanhoja vaatteita kierrätykseen, mutta enemmänkin voisin varmasti viedä.
Tyttäret katsovat kieroon, kun yritän kaupata heille parinkymmenen vuoden takaista paitapuseroa. Tosin meidän suvussa on kyllä kierrätys ollut kunniassa. Sisareni kanssa kierrätimme vaatteita aikaisempina vuosina, mutta nyt sekin on (luojan kiitos) jäänyt. Todennäköisesti sen vuoksi, että minun kokonumeroni on vaihtunut ja hän on pitänyt entisensä.
Toisaalta uusi pusero silloin tällöin piristäisi mieltä kummasti. Pilvinen päivä muuttuisi hieman aurinkoisemmaksi. Ja kyllä sille uudelle aina löytyisi tilaa vaatekomerosta.
Eija Isotalo
Toimittaja