Ruokahävikkiä voi torjua monin tavoin

0

Ruokatrendejä tulee ja menee, mutta harva olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että hävikkiruoasta tulee hitti. Pääkaupungissa avasi äskettäin entiseen sairaalarakennukseen perustettu ravintola, joka tekee ruokansa elintarvikkeista, jotka eivät enää kelpaa kaupassa myytäväksi. Myös monet lounasravintolat välittävät nykyään hävikkiruokaa kuluttajille.

Kuluttajaliitto on nimetty tämän viikon valtakunnalliseksi hävikkiviikoksi. Jo neljättä kertaa järjestettävä teemaviikko on omalta osaltaan edistänyt hävikkiruoan hyödyntämistä, mutta tehtävää tällä saralla vielä riittää. Eniten hukkaan Suomessa menee vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. Kaupassa asioidessa on tärkeää miettiä oman talouden tarpeet, ja välttää hamstraamista. Vanhentuvat juurekset voi hyödyntää sosekeitoissa ja ylikypsät tomaatit vaikkapa pizzan täytteenä.
Ruoan haaskaaminen on järjetöntä niin talouden kuin ympäristönkin näkökulmasta. Ruokajätteet ovat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan kolmanneksi suurin ympäristön kuormittaja.

Teemaviikon tavoitteena on lisätä myös ruuan arvostusta. Vaikka Suomessa on ruokajonoja, täällä ruokaa pidetään edelleen itsestään selvänä asiana.  Ennen lapset totutettiin siihen, että lautanen on syötävä tyhjäksi. Nykyään tuon ohjeen voisi kääntää niin, että lautaselle kannattaa ottaa vain se määrä ruokaa kuin jaksaa syödä.

Uudenkaupungin Pohitullin koulun keittiössä on huomattu, että lapset ovat nykyään myös entistä valikoivampia ruoan suhteen: peruna ja lisukkeet jäävät helposti syömättä, mutta pihvit kelpaavat. Suomalainen ruokakulttuuri opitaan kodeissa, joten vanhemmilla on suuri vastuu tässäkin asiassa.