Aleppon kellot

0

Viime viikon torstaina klo 17 kaikui kaupungissa saattokellot. Kirkonkelloja soitettiin Uudenkaupungin seurakunnan kirkkojen lisäksi yli sadassa muussa kirkossa. Kellot soivat Syyrian Aleppon pommitusten uhreille.

Aloite surukellojen soitolle lähti Helsingin Kallion seurakunnasta.
– Saattokellot soivat kirkoissa, kun ruumis siunauksen jälkeen kannetaan ulos. Aleppossa on käynnissä sotarikos ja loputtomat hautajaiset. Kellot herättävät, muistuttavat sekä lohduttavat, sanoi Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo.

Saattokellot ovat nyt soineet viikon ajan, päivittäin, samaan aikaan. Tämä Aleppon kelloiksi ristitty tapa levisi jo viikonlopun aikana, ei vain ympäri Suomea, vaan ympäri maailmaa, peräti neljälle mantereelle. Kellojen soittamista jatketaan vielä maanantaihin saakka. Maanantaina on sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä että YK:n päivä.

Syyrian sota on kestänyt jo viisi vuotta, mutta reilut kaksi viikkoa sitten alkaneet Aleppon pommitukset ovat olleet koko sodan verisimmät. Myös siksi että pommitusten kohteina ovat olleet sotilaskohteiden sijaan siviilikohteet, sairaalat ja saarroksiin jääneen kaupungin asukkaille tarkoitetut avustuskuljetukset.

Unicefin varapääjohtaja Justin Forsyth totesikin Aleppon lasten tilanteen olevan painajainen, josta ei ole ulospääsyä. Kaupungin terveyspalvelut ovat romahtaneet, jäljellä on enää alle parikymmentä lääkäriä, lääkkeitä tai muita tarvikkeita ei ole loukkaantuneiden hoitoon. Lapsia joudutaan usein jättämään vain kuolemaan, koska apua ei ole.
– Mikään ei oikeuta hyökkäyksiä lapsia vastaan ja tällaista täydellistä piittaamattomuutta ihmiselämästä. En ole koskaan joutunut todistamaan yhtä suurta lasten kärsimystä ja yhtä syviä traumoja, sanoi Forsyth Suomen Unicefin julkaisemassa haastattelussa jo viikkoja sitten.

Tämän jälkeen tilanne Aleppossa on vain pahentunut. Kaupungin vesihuoltojärjestelmä on tuhottu pommituksissa ja janoiset lapset keräävät haljenneista vesiputkista kadulle tihkuvaa vettä. Ruuasta on jatkuva pula, eivätkä ihmiset enää uskalla hakeutua edes sairaaloihin niiden pommitusten pelossa.

Aleppon asukkaiden, erityisesti lasten auttamiseksi me voimme tehdä valitettavan vähän. Mutta me voimme esimerkiksi osallistua Kirkon ulkomaanavun keräykseen, jolla kerätään rahaa juuri Aleppon siviilien auttamiseksi ruoka-avun muodossa. Tai voimme ostaa Unicefin joulukortteja, ja tukea näin työtä sota-alueilla elävien lasten hyväksi.

Toivottavasti Suomen seurakuntien yhteiset ”Aleppon kellot” herättävätkin mahdollisimman monen omantunnon. Jokainen voi auttaa omalla tavallaan. Ja vaikka kuuluisikin niihin suomalaisiin, jotka eivät halua auttaa Suomen rajojen ulkopuolella asuvia, niin voi silti osallistua talkoisiin Aleppon lasten hyväksi. Yksinkertaisesti antamalla heidän auttaa, jotka niin haluavat tehdä.

Maija Ala-Jääski
toimittaja