Tekee mieli oppia. Se on tällä viikolla vietettävän vanhusten viikon teemana. Kiinnostus, intohimo ja uteliaisuus elämään eivät ole iästä kiinni. Ikää enemmän oppimiseen vaikuttaa motivaatio.
Monelle isovanhemmalle tuo onnistumisen iloa, kun kommunikointi kaukana asuvan lapsenlapsen kanssa onnistuu skypen tai whatsupin kautta. Kaikki uuden opiskelu ei kuitenkaan pyöri teknologian ympärillä. Maailmassa on ikäihmisellekin monta ihmeellistä asiaa, jotka saattavat tuoda iloa ja mielihyvää arkeen. Joka päivä voi oppia jotakin uutta, jos on asennetta ja halua: esimerkiksi taidenäyttely, käynti kirjastossa tai urheilutapahtumaan osallistuminen voivat olla opettavaisia kokemuksia.
Hyvä vanhuus on jokaisen tavoite, mutta puheet ja todellisuus eivät valitettavasti aina kohtaa. Liian moni vanhus tuntee olonsa yksinäiseksi. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on radio ja televisio tai kaupungin kotihoidon ammattilaisten käynnit. Viime viikolla Uudenkaupungin terveyspalveluiden vastaava ylilääkäri kertoi Uudenkaupungin Sanomissa ikäihmisten lisääntyneestä alkoholinkäytöstä, joka sekin on usein seurausta yksinäisyydestä.
Jokainen ihminen ja lähimmäinen voi miettiä, miten voisi parantaa vaikkapa oman vanhemman tai isovanhemman elämänlaatua. Oppiminen ei ole yksipuolista, vaan myös nuoremmilla on paljon opittavaa vanhemmalta ikäpolvelta.