Kodissamme on vallinnut olohuoneremontin takia aikamoinen kaaos. Kun kaksi seinällistä lundiaa on ripoteltu kasseissa ja pusseissa ympäri taloa ja remppavälineet seilaavat eteisen ja olohuoneen väliä, järjestystä on hyvin vaikea pitää.
Hankalin vaihe on kuitenkin käsillä nyt, kun remppa on valmistunut. Avohyllyjen tilalle hankittuihin vitriinikaappeihin ei mahdu kaikkea. On päätettävä, mitä säilyttää ja mitä pistää kiertoon.
On tunnustettava, että ilman remonttejakin huusholliamme on vaikea pitää siistinä. Kun alunperin kuusihenkinen perhe on liki 30 vuotta asunut samassa talossa, tavaraa on kertynyt. Osa on jo kotoa pois muuttaneiden lasten jäämistöä. Sellaista, joka ei mahdu heidän nykyisiin asuntoihinsa, mutta joille saattaisi vielä olla tulevaisuudessa käyttöä. Niinpä niin!
Japanilaisen Marie Kondon luoman KonMari -menetelmän luvataan olevan helppo ja toimiva tapa päästä eroon sekasotkusta ja epäjärjestyksestä. Menetelmän ytimenä on karsia kerralla pois kaikki turha ja tarpeeton. Ohjeena on kysyä jokaisen esineen kohdalla, tuottaako se iloa. Jos tavara ei sykähdytä, se joutaa pois ja vain iloa tuovat säilytetään.
Helppoa kuin mikä, paitsi ettei ole. En halua esimerkiksi pistää kiertoon rumaa, alunperin kai tuhkakupiksi tehtyä Pentikin alkuaikojen keramiikka-astiaa, sillä se on rakas muisto lapsena isän kanssa tehdyltä autoreissulta pohjoiseen. Ei vanha kannestaan haljennut viulunikaan varsinaisesti iloa enää tuota, mutta en minä sitä poiskaan henno heittää.
Tavaroita, joiden kohdalla olen konmarilaisesti heti voinut sanoa, että ne tuottavat iloa, ovat kirjat, valokuvat ja vanhat vinyylilevyt. Onneksi emme hävittäneet vinyyleitä siinä vaiheessa, kun cd:t tulivat ja levysoitin oli vuosia pitkään käyttämättömänä. Nyt levysoitin on kunniapaikalla television vieressä ja vinyylirivistö omalla hyllyllään vitriinissä sulassa sovussa kirjojen ja valokuva-albumien kanssa.
Kun näitä vanhoja levyjä kuuntelee, nauttii siitä, että niihin taltioitu musiikki ei ole niin steriiliä kuin nykytaltioinnit.
En myöskään ole luopunut esimerkiksi aivan liian isosta pöytäliinakokoelmastani, johon kuuluu niin isomummin aikaisia vanhoja liinoja kuin itse hankittujakin. Niistä on ollut paljon iloa muun muassa laulu- ja soitinyhtyeemme konserteissa, joissa yleisö on istunut pöytien ääressä. Eriväriset liinat tuovat ihan eri lailla tunnelmaa kuin valkoiset.
Ehkä voisin, tai olisi pakko hurahtaa konmarilaiseen tavaroista luopumiseen siinä vaiheessa, kun edessä olisi muutto pienempään asuntoon. Nyt kun sellaista ei toistaiseksi ole näköpiirissä, voin tehdä karsintaa kevyemmällä otteella epäjärjestyksen uhallakin.
Merja Halinen
Toimittaja