Peruspalveluministeri Juha Rehula kertoi viime lauantaina Helsingin Sanomissa, että sote-valmistelu on edennyt maakunnissa vaihtelevasti. Yksi valmistelua hidastanut asia on tiedon puute, konkreettiset linjaukset muun muassa valinnanvapaudesta ja rahoituksesta puuttuvat. Mitä asioita hoidetaan maakunnissa, mitkä seudullisesti ja kunnissa, mikä on yritysten rooli ja miten valinnanvapaus toteutetaan?
Eipä käy kateeksi kuntien päättäjiä, jotka joutuvat sorvaamaan lausuntoja keskeneräisestä asiasta. Kysymys on valtavasta kokonaisuudesta. Sote- ja maakuntauudistusta onkin kuvattu Suomen työmarkkinahistorian suurimmaksi henkilöstön uudelleenorganisoinniksi.
Sote-asiat ovat muutakin kuin terveyskeskuksen ja sairaaloiden palveluja. Esimerkiksi kouluterveydenhuolto, psykologit ja kuraattorit on esitetty siirrettäviksi maakuntiin. Uusikaupunki toi omassa lausunnossaan tällä viikolla esille muun muassa huolensa koulujen oppilas- ja opiskelijahuollosta. Näiden palvelujen järjestäminen pitäisi kaupungin mielestä tapahtua lähellä käyttäjiä.
Alueet ja väestön tarpeet ovat erilaisia, ja sekin pitäisi ottaa uudistuksessa huomioon. Sote-alan osaamisen ja työpaikkojen keskittyminen maakuntakeskuksiin voi olla lausunnon mukaan jopa uhka turvallisuudelle.
Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen erotetaan jatkossa toisistaan. Juha Rehula on kuvaillut tätä yhden rahapussin ja päättäjän malliksi. Yhdenvertaiset palvelut asuinpaikasta riippumatta on hyvä tavoite, mutta vielä on monta kiveä käännettävänä. Sote-uudistus astuu voimaan 2019, mutta silloin pystyssä ovat ministerin mukaan vasta peruskivi ja katto (HS 15.10.)