Lääkäri: – Kyllä olisi parasta, että jäättäisitte viinan, tupakan ja naiset.
Potilas: – Mikä olisi toiseksi parasta?
Työmarkkinakeskustelussa on työnantajapuolelta painokkaasti esitetty, että paras keino työllisyyden parantamiseksi olisi palkkojen roima alentaminen.
Myös presidenttimme Ahtisaari on kirjassaan esittänyt, että jos pannaan tienestit puoliksi, pärjäämme. Lisäksi on hän korostanut ammattiyhdistysliikkeen alistavaa roolia.
Herää kysymys, puhuuko hän omasta kokemuksestaan? Onko tosiaan hänen firmansa Crisis Management Initiative joutunut tilanteeseen, jossa edessä on ollut palkkojen puolittaminen? Ja sitten palkkojen alentamisen jälkeen uusia kriisejä olisi maailmalla syntynyt, kriisinhoitopalvelujen kysyntä olisi elpynyt ja työpaikat saatu turvattua? Ja mikähän ammattiliitto silloin on ollut järkevän toiminnan esteenä?
Seuraava kysymys on tietysti se, että jos Ahtisaari ei puhu omasta kokemuksestaan, kenen kokemuksesta hän puhuu – vai puhuuko vain läpiä päähänsä?
Toinen tapaus on EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto, jossa yt-neuvottelut ovat käynnissä. Jyri Häkämiehen tarmokkaalla johtamisella on tultu tilanteeseen, jossa työnantajien keskusjärjestötasoisen työmarkkinatoiminnan kysyntä on siinä määrin romahtanut, että kolmasosa henkilöstöstä on irtisanottava. Tarjoaako järjestön johto nyt henkilöstölleen työpaikkojen turvaamiseksi sitä lääkettä, jota EK niin auliisti on koko muulle työmarkkinalle tarjonnut eli palkkojen alentamista. Ja uskooko EK:n johto, että jos henkilöstö alentaisi palkkojaan, alehintaisten työmarkkinapalveluiden kysyntä elpyisi, vuorineuvokset kääntyisivät taas kannattamaan tupoja, työmarkkina olisi taas tasapainossa ja valtakunnassa kaikki hyvin?
Syystä tai toisesta EK ei näytä olevan valmis käyttämään muille tarjoamaansa parasta lääkettä, mikä siis olisi toiseksi paras?
No, valittu linja lienee siis kirkollisista piireistä tuttu: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon.
Raimo Korhonen