Katso lista: Vahterus kärjessä Ugin yritysten verolistalla

0

Levylämmönsiirtimiä valmistavan Vahteruksen verotettava tulo ja sitä kautta myös maksuunpantu vero laskivat vuonna 2015. Verottajan julkaisemien tietojen perusteella Vahterus maksoi yhteisöveroa viime vuonna lähes 760 000 euroa. Vuotta aiemmin summa oli 1,1 miljoonaa euroa.

Vahterus on kuitenkin edelleen Uudenkaupungin yritysverolistan kärjessä.

Osa yrityksen maksamasta yhteisöverosta tulee Uudellekaupungille.  Suurimman osan yhteisöverokertymästä saa valtio, mutta osa maksetaan kunnille lähinnä sen mukaisesti, paljonko yrityksellä on työntekijöitä eri kunnissa.

Vuoden 2015 listan kakkonen, JJ Kaivin ja Kallio nosti maksamaansa veromäärää huomattavasti edellisestä vuodesta. Nyt valmistunut verotus kertoo, että yritys maksoi veroa lähes 429 000 euroa. Vuotta aiemmin määrä oli lähes 319 000 euroa.

JJ Kaivin ja Kallio on maanrakennukseen, louhintaan sekä kiviaineen murskaukseen erikoistunut perheyritys. Se on nykyään osa Terrawise -konsernia. Vuonna 2015 se työllisti 35 henkilöä.

Uudenkaupungin sataman maksama veropotti kasvoi edellisestä vuodesta. Arkistokuva: Noora Konttinen.

Myös listakolmosella on edellisvuotta enemmän verotettavaa tuloa. Uudenkaupungin satama maksoi vuonna 2014 yhteisöveroa reilu 246 000 euroa, mutta viime vuonna summa nousi lähemmäs 405 000 euroa.

 

Kaikkiaan Uudenkaupungin saama yhteisöveromäärä laski vuonna 2015. Potti oli yhteensä 3,8 miljoonaa euroa. Se on 14 prosenttia väehmmän kuin vuotta aiemmin.


Uusikaupunki 2015

Yrityksen nimi,   Verotettava tulo €   /   Maksuunpantu  yhteisövero €

 

  1. Vahterus Oy, 3 782 883  / 759 619
  2. JJ Kaivin ja Kallio Oy, 2 123 832  /   428 672
  3. Uudenkaupungin Satama Oy, 2 008 015  / 404 669
  4. Kalannin Säästöpankki, 1 923 196  /   386 677
  5. Valmet Automotive Oy, 1 573 213  /    316696
  6. Länsi-Suomen Maarakennus Oy, 1 457 806  /  294 843
  7. Uudenkaupungin Työvene Oy, 1 191 566  /    241 313
  8. Vakka-Suomen Puhelin Oy , 982620   /        199279
  9. Uutechnic Oy, 900801  /   182866
  10. Juha Lehto Invest Oy, 773329  /    157376

 

Juttua täydennetty 2.11. kello 10:15.