Kenen laulut soivat

0

ristoJoskus viime vuosikymmenen lopulla kävelin hieman apeana pois Planican mahtavan lentomäen juurelta. Suomalaisen mäkihypyn laihat vuodet olivat alkamassa ja hetki sitten päättynyt maailmancupin joukkuekisa sen osoitti.

Matkalla kohti bussia ohitin joukon norjalaisia, joilla oli huomattavasti hilpeämpi meno. Pyysin heitä laulamaan televisiosta monta kertaa kuulemaani voitonlaulua Seier’n är vår. Ilmeisesti norjalaiset eivät koskaan kyllästy tähän lauluun, vaan aloittivat lähes välittömästi iloisen hoilauksen joukkuemäen voiton kunniaksi.

Väkisin oma naamakin vääntyi hymyyn, niin suurella tunteella tuon pienen kansan ihmiset suhtautuvat urheiluun. Onhan Norja jopa talviolympialaisten kautta aikojen mitalitilaston ykkönen.

Suomalaisten suhtautuminen norjalaisiin urheilijoihin on aina ollut hieman kaksijakoinen. Toisaalta suuria tähtiä halutaan kunnioittaa. Ole Einar Bjørndalen on Mr. Ampumahiihto ja esimerkiksi Björn Dählien ja Marit Björgenin saavutuksia voidaan vain kadehtia. Toisaalta vuosikymmeniä jatkunut valtakausi herättää epäluuloja.

Suomalaisen hiihdon synkkä hetki osui edellisiin koti-MM-kisoihin vuonna 2001. Kun yhdestä maasta on noussut nopeasti suuri joukko huippuhiihtäjiä, on taustalla ollut usein dopingia. Suomen lisäksi esimerkkejä löytyy Virosta ja Itävallasta.

Venäjä hallitsi naisten hiihtoa 1990-luvulla. Moni huippu ehti lopettaa uransa kunniakkaasti, mutta Larissa Lazutina ja Olga Danilova olisivat varmasti halunneet hieman toisenlaisen tavan päättää menestyksekkäät uransa kuin dopingkäryt Salt Lake Cityn olympialaisissa.

Epäilyjä ovat herättäneet myös Italian menestysvuodet sekä tietysti Norjan jatkuva ylivoima. Siksi Martin Johnsrud Sundbyn ja Therese Johaugin tapaukset ovat saaneet monet hihkumaan ilosta. Vihdoinkin on voitu ainakin osittain todistaa, että vuonomaan urheilijat eivät ole yli-ihmisiä. Suomessa asia on mennyt jo komedia puolelle, kun iltapäivälehdet ovat kyselleet jopa Vesa-Matti Loirin mielipidettä Johaugin kärystä.
Mikä vaikutus näillä sitten on? Mureneeko Norjan valta vai jatkuuko kaikki kuten ennenkin? Ja mitä ennen kaikkea tapahtuu maastohiihdolle lajina? Jo nyt ampumahiihto on maailmalla suurempi laji, kun taas maastohiihto on ollut riippuvainen norjalaisten rahoista.

Jos Johaug palaa kilpailuihin jo tällä kaudella ja Norjan liput liehuvat palkintopallin takana vanhaan tapaan, karkaavat viimeisetkin katsojat lajin parista. Jos taas kilpailu kiristyy, saattaa moni lajin jo hylännyt palata takaisin lähetysten ääreen ja katsomoihin. Joka tapauksessa hiihdon maine on entistä huonompi ja norjalaiset saavat kuulla pilkkahuuhtoja läpi kauden.

Maailmancup alkaa jo muutaman viikon kuluttua, jolloin nähdään ensimmäisen kerran, kenen voitonlaulut soivat.

Risto-Matti Kärki
tuottaja