Siitä kuuluisasta momentumista kun on nyt jauhettu väsymiseen asti, tällätään vielä kerta kiellon päälle. On nimittäin aikamoinen momentum käsillä täällä Uudessakaupungissa. Kaikki ovet avoimina, historiallisen hyvä työllisyystilanne ja kulta-arkku sateenkaaren päässä. Kun nyt vain joku ottaisi ja tekisi.
Kyllähän te tiedätte, sen jonkun. Se on vähän hankala tyyppi. Yritetään sille kyllä antaa näitä onnistumisvinkkejä useilta kaupungin kehittämisen osa-alueilta jatkuvasti, mutta kun ei se meinaa oikein saada toteutettua.
Jonkun olisi kuulemma ainakin nyt hoidettava kaupunkiin puolentuhatta uutta asuntoa, sähköistettävä raideliikenne, elävöitettävä Alinenkatu, aktivoitava ihmiset liikkeelle ja pidettävä huolta sekä nykyisten että uusien asukkaiden yleisestä viihtyvyydestä. Mutko ei tääl taas tietenkä kukka, mittä eikä koska.
Viisastelu on siitä kiva laji, että se sopii kaikille ihan yhtä huonosti. Kotisohvalta on erinomaisen helppo huudella, kuinka huonosti asiat ovat ja alistuneena lakata käyttämästä kaupungin palveluja ja mahdollisuuksia hyväkseen. Koska väitti kuka mitä tahansa, tämä 15 000 asukkaan pikkukaupunki on niin täynnä tekemistä ja kokemista, että kaikkea tuskin yhden ihmiselämän aikana ehtii edes kokea.
Ihan jokaisen asukkaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen kaikkea ei toki saada räätälöityä sopimaan, mutta vaihtoehtoja on kyllä. Jos tiedotuspuoli vielä monilla järjestöillä hieman ontuukin, kaupungin vuodenvaihteessa avattavat uudet kotisivut tuonevat osaltaan apua tähänkin. Aktiivisten toimijoiden toivotaan aktivoituvan myös viestinnässä, jotta asukkaat, sekä uudet että vanhat, löytäisivät laajan vapaa-ajan tarjonnan mahdollisimman helposti.
Erityisesti ihmetyttää vertaukset suurempiin kaupunkeihin, kuten reilusti yli kymmenen kertaa asukasmäärältään suurempaan Turkuun. Uudenkaupungin vahvuudet piilevät kuitenkin nyt ja hyvin todennäköisesti myös tulevaisuudessa aivan muualla kuin ketjuliikkeissä tai seissyttä kahvia ympäri vuorokauden tarjoavissa huoltoasemissa.
Kyllä se oli paluumuuttajallakin seitsemän vuotta sitten alkukuukaudet roskia silmissä, kun kaikki tuntui niin tyhjältä, autiolta ja aneemiselta. Tänään tekemistä tuntuu kuitenkin olevan niin paljon, ettei meinaa nukkumaan ehtiä. Harrastuksia ja vapaa-ajan puuhaa on koko perheellä, kaikki on lähellä, päivähoidosta ja perusopetuksesta on lähes poikkeuksetta positiivista sanottavaa ja terveyspalvelujen kanssakin lienee käynyt joka kerta se kuuluisa “hyvä tuuri”, kun aina ollaan hoitoa tarpeeseen saatu.
Kaupungin suurimpana vahvuutena on, tai ainakin voisi olla, kuitenkin sen yhteisöllisyys. Jokainen kun voi osaltaan vähentää puskista huutelua, vetää työrukkaset käteensä ja parantaa itsensä ja tuttavapiirinsä viihtyvyyttä.
Kun ei se joku niitä vihjauksia kuitenkaan ymmärrä.
Päivi Sappinen