Istuin kesällä aamupäivällä kahvilla pienen italialaisen kyläbaarin terassilla. Lueskelin samalla tabletilta Uudenkaupungin Sanomia, kun aamurauhani katkesi mammapöydän paniikkiin. Kyläbaarissa kokoontuu tiettyyn pöytään kahville joka aamu neljä iäkkäämpää naista koirineen. Mammat vaihtavat kuulumisia, kylän juoruja, taivastelevat uutisia, kertaavat ruokareseptejä, hörppivät kahviaan ja polttavat tupakkaa kuin korsteenit. Pienet koirat pyörivät terassilla ja pöytien lomassa, nuuhkivat naapuripöytien asiakkaiden jalkoja, vilistävät letkassa auki olevan oven kautta sisälle kyläbaariin ja hetken päästä takaisin terassille.
Yhtäkkiä yksi mammoista laski päänsä pöydän pintaan ja muut tiukkasivat häneltä jotakin. Sitten hän heilahti taaksepäin ja vajosi vasten tuolin selkänojaa. Tuoli alkoi hiljalleen kallistua taaksepäin. Viereisen pöydän lehdenlukijamies nappasi kiinni tuolista ja laski tuolin selkämyksen lattialle. Mamma seurasi sen kanssa lattialle. Samaan aikaan yksi mammoista kipitti terassilta yli kujan, kohti vastakkaista rakennusta, jossa on mm. apteekki ja posti.
Hetken kuluttua lääkäri juoksi laukkunsa kanssa terassille hengästynyt mamma perässään.
Sairastunut mamma makasi terassin lattialla ja lääkäri tunnusteli pulssia (luulisin, ainakin tv-sarjojen mukaan se näyttää tuolta), kyseli. Koiraletka pyöri maassa makaavan mamma ympärillä, kunnes lehdenlukija mies hätisti ne kauemmaksi. Lääkäri kyseli, kuunteli, koputteli ja mamma vastaili.
Lääkäri nosti mamma istumaan ja jaloilleen. Tuoli nostettiin paikoilleen ja mamma istuutui. Erittäin vajavaiselle italian kielen taidollani ymmärsin lääkärin puheesta sanan syödä. Jaa-a, italialainen aamiainen: kuppi vahvaa kahvia ja ehkä voisarvi makealla täytteellä ei ollut riittänyt mammalle.
Lääkäri käveli laukkunsa kanssa takaisin kujan yli vastaanotolleen. Mamma hymyili ystävilleen, huokaisi ja hörppäsi kahvikuppinsa tyhjäksi.
Olin jo jonkin aikaa ohikulkiessani ihmetellyt, mikä vastaanotto apteekin vieressä on. Avonaisen oven kautta olin nähnyt kujalle odotushuoneen tuolirivin ja muutamia paikallisia istumassa tuoleilla.
Mammapöydän paniikin ja kyläbaarin omistajan kertomuksesta minulle selvisi, että pikkukaupungissa on paikalla joka arkipäivä lääkäri. Kaupungissa asuu vakituisesti noin 350 asukasta, joilla on joka arkipäivä oma lääkäri, tosin vain joko aamupäivisin tai iltapäivisin. Ja kymmenen kilometrin päästä, naapurikaupungista taas löytyy iso sairaala.
Se on jo lähipalvelua, jos mikä. Mielenkiintoista nähdä, mihin meidän tuleva, paljon puhuttu sote-uudistus pystyy.
Eija Isotalo
Toimittaja