Uudenkaupungin uimahallin peruskorjausta ei ole vielä edes aloitettu, kun jo nyt kiinteistön kosteusvauriot nousivat esille. Uimahalli oli rakennusvuotenaan 1987 moderni ja se houkutteli väkeä kauempaakin. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä uimahalli on palvellut hyvin, mutta nyt näyttää, että se on tullut tiensä päähän.
Peruskorjauksen sijasta edessä saattaa olla jopa uuden rakentaminen. Päättäjät joutuvat nyt pohtimaan, kannattaako 10,5 miljoonan euron remontti-investoinnin sijasta käyttää rahaa vähän enemmän ja tehdä kerralla ajanmukainen uimahalli.
Eikä tässä vielä kaikki. Yksi vaihtoehto on, että uimahallin lisäksi myös Viikaisten ja Pohitullin koulukiinteistöt kunnostetaan tai rakennetaan uudelleen, ja Pohitullin kiinteistöstä tehtäisiin monitoimihalli. Tämä maksaisi jo enemmän euroja, mutta olisi selkeä investointi tulevaisuuteen. Parempaa ajankohtaa suunnitelman toteuttamiseen on vaikea kuvitella, kun kaupungin talous ja työllisyystilanne ovat merkittävästi parantuneet.
Suunnitelmissa on tähän asti ollut uimahallin kehittäminen kuntoilu- ja liikuntapaikkana. Mitään viihdekylpylää Uuteenkaupunkiin ei ole suunnitteilla. Remontti on ollut kaupungin investointisuunnitelmissa jo vuosia, ja kustannukset ovat tuona aikana kasvaneet. Valtiolta tällaisiin hankkeisiin ei enää heru rahaa, joten investointi jää kokonaisuudessaan kaupungin kontolle.
Uimahalli ja koulut ovat kuntalaisille tärkeitä palveluja molemmat. Koulua käyvät kaikki, ja uimahalli puolestaan palvelee kaikenikäisiä vauvasta vaariin.