Joululahjoilla voi tehdä hyvää monin tavoin

0

Vieläkö jouluostokset on tekemättä? Eipä syytä paniikkiin, sillä vielä ehtii. Shoppailemaan ei tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmas. Uudestakaupungista löytyy runsaasti kauppoja ja putiikkeja, joissa riittää valinnanvaraa. Lähilahja hyödyttää paikallista taloutta, ja ympäristökin kiittää. Paikallisissa liikkeissä asioiminen säästää aikaa ja myös ostosreissuun kuluvia matkarahoja.

Kaupan liitto on ennustanut joulukaupalle tänä vuonna kasvua, vaikka kuluttajat ovat edelleen varovaisia. Liiton tekemän kyselyn mukaan suomalaisten joululahjoista valtaosa on edelleen tavaralahjoja. Kysely paljasti myös, että naiset ovat suunnitelmallisempia lahjojen ostajia kuin miehet: he miettivät lahjahankintansa jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta. Jos tämä pitää paikkansa, kauppojen asiakkaista suuri osa on aaton aluspäivinä miehiä.
Erilaisten aineettomien lahjojen suosio on kasvanut. Jotkut puhuvat myös elämyslahjoista. Se voi olla lahjakortti hierontaan tai vaikkapa siivous- tai lastenhoitoavun antaminen lapsiperheelle.

Moni haluaa kantaa kortensa kekoon myös lähimmäisten auttamisessa. Auttamisen kanavia on monenlaisia ja apua voi antaa lähelle ja kauas. Hyväntekeväisyyteen lahjoittava voi tukea oman kaupunkinsa vähävaraisia lapsiperheitä tai hän voi olla edistämässä maailman kriisialueiden terveydenhoitoa ja koulutusta.

Eettisten lahjojen kaupasta vastaava Maria Paassola Suomen World Visionista kertoi joulun alla, että joulun myyntilistojen kärjessä komeilevat lahjat, jotka sisältävät ruokaa ja puhdasta vettä. Myös toimeentuloa antava vuohi on yksi suosikkilahja. Lahjanantajat haluavat viestittää valinnoillaan arvoja, joita he haluavat edistää.