Joulun aikaan liittyy Uudessakaupungissa paljon yhteisöllisiä perinteitä, joita kannattaa vaalia. Joulun avaus -tapahtuma ja Wanhan ajan markkinat ovat olennainen osa kaupungin ja kaupunkilaisten joulutunnelmaan virittäytymistä. Myös seurakunnan Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ja Wahlbergin museon joka vuosi uudistuva hieno joulunäyttely ovat tapahtumia, joita ilman monille joulu ei tule.
Tänä vuonna Uudenkaupungin Yrittäjät ideoi kokonaan uudenlaisen tapahtuman, jossa hyödynnettiin oivallisella tavalla Turun ja Uudenkaupungin välistä raideyhteyttä. Myös kaupunki oli täysillä mukana toteutuksessa. Junat toivat tänne satoja ihmisiä, joille osalle Uusikaupunki oli uusi tuttavuus.
Museojunan joutuminen onnettomuuteen Maskussa oli valitettavaa, mutta onneksi vakavilta seurauksilta vältyttiin. Matkustajilta on tullut palautetta, että joulupukin virkaa junassa hoitanut Jouko Mäenpää ja joulumuori Kerttu Aaltonen pitivät loistavasti tunnelmaa yllä viivytyksen aikana. Peukut heille, sillä tapa, jolla tällaiset etukäteen odottamattomat ja käsikirjoituksesta poikkeavat hetket hoidetaan, ovat ratkaisevia koko kaupungin imagon kannalta. Tieto viiveestä levisi ainakin osalle paluumatkalaista sosiaalisen median välityksellä.
Junatapahtuman kaltaiset yhteisölliset tapahtumat ovat piristysruiske kaupungin matkailulle. Ne tarjoavat elämyksiä myös asukkaille. On hyvä muistaa, että tapahtumat eivät synny itsestään, vaan ne vaativat järjestäjiltä rohkeutta, riskinottoa ja valmiutta käyttää aikaansa yhteiseksi hyväksi. Viime viikonloppu osoitti, että se todella kannattaa.