Korihait maksoi kalliin hinnan parista erheestä

0

Kauden viides voitto oli jo vyöllä. Kunnes se riuhtaistiin viime hetkessä irti. Käytännössä koko pelin johtanut haiparvi johti 78-75, kun aikaa oli enää viisi sekuntia kellossa. Kouvot sai levypallon ja tässä kohtaa olisi riittänyt, että vastustaja ei saa heitettyä kolmen pisteen heittoa.

Tämä perusasia unohtui osalla petokalan ryhmästä ja Kouvojen Michael Cuffee pääsi täysin vapaasti sinkoamaan kolmosen pussiin kentän reunasta. Näin mentiin jatkoajalle. Korihait ei toipunut enää vastustajan aiheuttamasta järkytyksestä ja näin katkera tappio näki päivänvalon lukemin 88-92.

Korihait johti moneen otteeseen jo kymmenellä pinnalla. Vastustajan kovin pistemies Steven Pledger pysyi nollilla toiselle puoliajalle asti, mutta yksi unohdus oli kohtalokas ja Pledger oli herätetty. Tämän jälkeen mies tykitti 21 pinnaa. Rastatukkainen Raheem Appleby pisti paremmaksi, saldona 30 pistettä.

Ukilaisilta puuttui Eric McAlister sekä Emmanuelle Holloway. Tämä ei kuitenkaan petokalan pelissä näkynyt. Takamiehet Mikko Jalonen ja Vesa-Pekka Laine kantoivat isoa vastuuta pelinteossa ja myös pistetehtailussa. Molemmat säkittivät komeat 21 pinnaa.

Marcus Van otti 15 levypalloa, mutta muuten miehen oli sysimusta. Heitot sinkoilivat seinille ja Van seisoi väärässä paikassa Cuffeen heittäessä viime hetken tasoituksen.

Korihait kohtaa seuraavaksi Kauhajoen ensi keskiviikkona.