Korttiaika

0

eijaKorttipäivä oli ja meni. Vuosia tai miltei jo vuosikymmeniä itsenäisyyspäivääni on kuulunut joulukorttien kirjoittaminen. Päivä sopii hyvin rauhoittumiseen ja läheisten muistamiseen.

Hämmästellen lueskelin jokin aika sitten lehdestä gallupin tuloksia. Haastatelluista henkilöistä yksikään ei kertonut lähettävänsä joulukortteja. Toki muutama toivottelee puhelimellaan perheelleen ja ystävilleen hyvät joulut, mutta silti. Onhan se WhatsApp- tai Facebook-viesti vaivattomampi, nopeampi, halvempi, mutta onhan kortti läheisempi. Vai onko? Jos joulukortit ovatkin nyt jo vanhempien sukupolvien juttuja? Lähettävätkö nuoret joulukortteja?

Toisaalta joulukorttien askartelu on monelle jouluodotuksen pelastus. Askartelutarvikkeissakin löytyy nykyään valinnan varaa pilvin pimein, vain tekijän mielikuvitus tuntuu olevan rajana.

Olen minäkin muutaman kerran niin sanotusti askarrellut joulukortit. Mutta kun kärsivällisyyteni on melko rajallinen, mallini ovat olleet niitä todella yksinkertaisia. Sellaisia ota-joku-härpäke-ja-liimaa-valmiiseen-pahvikorttiin. Seuraava vaihe on ollut kirjoita-kultakynällä-teksti.

Muutama ystävä askartelee joulusta toiseen aina mitä kauniimpia joulukortteja. Niissä on aina idea, ajatus. Kortit ovat sellaisia, joita ihaillessani joka kerta mietin: Mistä ihmeestä se tällaisen on keksinyt?

Useimmiten siis päädyn ostamaan valmiit joulukortit. Tänä jouluna pähkäilin uuden ongelman edessä. Joka joulu lähetän muutamia kortteja ulkomaille. Usein haluaisin lähettää sellaisia tunnelmallisia valokuvamaisia kortteja, sellaisia, jossa vitivalkoinen lumi on kuorruttanut maiseman lumoavaksi. Sellaisia kortteja, jotka huutavat: Näin meillä Suomessa. Katsokaa, eikö olekin kaunista.

Löysin nyt pari eri korttia, jotka täyttivät nämä kriteerit. Kyllä kelpaisi valtameren tuolla puolen tai Välimeren rannalla ihailla Suomea.

Pulmana oli vain, että kaikki ne kortit oli pujotettu muovikelmuun, jossa tarra kertoi postimaksun jo olevan maksettu. Siis kotimaahan maksettu.

Intoni kortteihin tyssäsi heti siihen tarraan. En vaivautunut ottamaan selvää, miten posti suhtautuu tähän. Hyvitetäänkö kotimaahan maksettu postimaksu ulkomaanmaksusta vai miten?

Valitsin nyt sitten tunnetun suomalaisen piirtäjän tekemiä kortteja. Hänen kädenjälkeään ei kyllä todennäköisesti maailmalla tunnisteta, mutta on se korttien tonttu soma.

Eija Isotalo
Toimittaja