Joulu tuli ja meni nyt hämmästyttävän rennosti. Liittyykö tämä ikääntymiseen?
Yleensä minuun tarttuu viimeistään päivää, paria ennen aattoa hienoinen paniikkimieliala. Nyt en tarttunut hysteerisenä imuriin enkä myöskään rynnännyt viime hetken hätäisille joululahjaostoksille. Ystävien luokse joulutervehdystä viedessä, istahdin rauhassa vaihtamaan kuulumisia. Ennen olen tyrkännyt hillopurkin suurin piirtein ovenraosta ja huikannut hyvät joulut.
Aatonaattoiltana, kiireisimpänä päivänä, huomasin istuvani isännän ja kahden nuorimmaisen kanssa katsomassa kaikessa rauhassa elokuvaa. Nuorisokin lykkäsi kuusen koristelun aattoaamuun. Latvatähti sentään pistettiin paikalleen.
Löysäily kostautui aattona. Esimerkiksi perinteinen joulukiisseli oli vielä tekemättä, vaarin kukka hakematta, joulupuuron punainen maito ostamatta ja kuusen joulukarkkien ripustukset tekemättä.
Yön yli leivinuunissa ollut kinkku, joka olisi pitänyt ottaa ulos aikaisin aamulla, oli kypsynyt enemmän nyhtöpossuksi kuin kauniin kiinteäksi joulukinkuksi. Herätys oli unohtunut pistää päälle sillä seurauksella, että talonväki kuorsasi autuaasti h-hetken ohi. Mutta mitäs tuosta, vehmaalainen kinkku maistui herkulliselta nyhtönäkin.
Myös joulun riisipuuro kypsyi ihanan pehmeäksi, vaikka laitoin sen ihan liian myöhään muhimaan. Joulun ihmeisiin törmäsimme puuroa lusikoidessamme, kun perinteisen yhden mantelin sijasta nyt kaksi onnekasta löysi lautaseltaan mantelin. Hih!
Joulupäivällistä söimme hikisen, mutta hilpeän tunnelman vallitessa. Leivinuunissa oli ennen kinkkua paistettu laatikoita ja se hohkasi edelleen kuumana. Huushollimme lämpötila, joka yleensä on 18-19 astetta, oli kivunnut 26 asteeseen. Niinpä osa porukasta oli pukeutunut shortseihin ja hihattomiin paitoihin. Lämmintä joulua vaan kaikille!
Joulun leppeä tunnelma sai pientä säröä joulupäivänä. Viimejouluisen episodin jälkeen (kun ulkoeteisen ovi oli unohtunut auki ja koira ehti syödä lähes puolet kymmenen kilon kinkusta) vahdimme tarkasti, ettei näin pääse enää tapahtumaan. Tarkkaavaisuus lipsahti iltapäivällä ja sieltä se Saga-neiti taas yllätettiin kinkun kimpusta.
Nyt seurauksena oli järkyttävän hajuisten leijojen (luulimme viime vuoden tapaan viemäriputken haljenneen) lisäksi myös löysä maha. Kyllä ei tuntunut kivalta aamuyöllä lähteä unenpöpperössä kuskaamaan ripuloivaa hurttaa pihalle.
Mutta peiliin saa katsoa. Labbiksethan tunnetusti rakastavat ruokaa ja jos sitä kerran jätetään tyrkylle, lopputuloksen tietää. Onneksi rakas perheenjäsenemme ei sentään ehtinyt ahmia itseään huonompaan kuntoon.
Siis loppu hyvin, kaikki hyvin.
Merja Halinen
toimittaja