Luonto
Maija Karala
Suomalaiset ovat luontotyyppien uhanalaisuuden selvittämisessä edelläkävijöitä. Etenkin perinneympäristöt ovat meillä harvinaistuneet vauhdilla. Monet muistavat vielä ajan, jolloin ketoja, hakamaita ja niittyjä oli kaikkialla. Ne ovat pusikoitumassa umpeen.
Suomessa tehdään parhaillaan jo toista suurta luontotyyppien uhanalaisuusarviota. Asiantuntijat selvittävät, kuinka erilaisten metsä-, suo- ja vesiympäristöjen määrät ovat muuttuneet ja mitkä niistä ovat häviämisen vaarassa.
Näin perinpohjaista selvitystä ei ole tehty vielä monessakaan maassa. Suomen Ympäristökeskuksen edustaja pääsikin syyskuussa esittelemään menetelmää Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton maailmankongressiin Havaijille.
Luontotyypit eivät ole pelkkiä maisemia, vaan myös eläin-, kasvi- ja sienilajien elinpaikkoja. Monet lajit eivät voi elää kuin aivan tietynlaisessa luontotyypissä. Kaikkein uhatuimpia ovat perinneympäristöt. Niiden pinta-ala on 50 vuodessa romahtanut alle kymmenesosaan entisestä.
Perinneympäristöt ovat, nimensä mukaisesti, perinteisen maatalouden muovaamia. Ne ovat vuosisataisessa käytössä olleita niittyjä ja laitumia, joille on ajan mittaan kehittynyt omaleimainen luonto.
Perinneympäristöissä viihtyvät valkoselkätikka ja harvinaistuneet luonnonkukat, kuten ketoneilikat, kissankäpälät ja kirkiruohot. Metsälaitumilla kantarelli ja mustikka tuottavat runsaan sadon.
Voi tuntua oudolta, että keinotekoinen ympäristö on luontoparatiisi. Kuinka se voi olla parempi kuin koskematon luonto?
Selitys on, että perinneympäristöjen lajit ovat pakolaisia. Ennen ihmisten tuloa Euroopassa oli laajoja luonnostaan avoimia alueita, jotka muistuttivat perinneympäristöjä. Niitä ylläpiti suurten laiduntavien eläinten runsaus.
Perinneympäristöt syntyvät karjan ja lampaiden laidunnuksen ansiosta. Esihistoriallisina aikoina niitä hoitivat mammutit, alkuhärät ja villihevoset. Eläimet katosivat, aro pusikoitui ja kasvit ja eläimet pelastautuivat uusille laidunmaille. Nyt sama tapahtuu uudestaan, kun karja on siirtynyt luonnonlaitumilta tehotuotantoon.
Perinneympäristöjen lajeilla ei enää ole pakopaikkaa, joten niiden pelastaminen jää ihmisten harteille. Osa eläintiloista onkin palannut vanhoihin laidunmenetelmiin. Niiden tuotteita ostamalla suojelee jääkausiajan luontoa.