Rodun jalostusta

0

Olipa kerran Turussa, paremman puoleisella Hirvensalon asuntoalueella hyvin toimeentuleva perhe, jolla oli yksi poika. Kun poika täytti 25 vuotta, isä alkoi varovasti ehdotella, että pojan pitäisi ajatella naimisiin menoa. Poika vastasi, että hän on jos sitä jonkin aikaa ajatellut, hän menee naimisiin naapurin Petterin kanssa. Isä kauhistui: se ei käy mitenkään, et voi mennä naimisiin Petterin kanssa, hänhän on demari!

Tästä pääsemme enemmän tai vähemmän sujuvasti toiseen valintatilanteeseen eli varsinaiseen aiheeseen, jossa päähenkilönä on Niilo, joka on 10-vuotias koiraherra. Niilo on syntynyt Mynämäellä, mutta silti hän on varsin kansainvälinen tyyppi, sillä kerrynterrieri on Irlannin kansalliskoira – eikä siinä kaikki: hänen isänsä Igor oli kotoisin Moskovasta ja äiti Gallie Slovakiasta. Kerrynterrieri on Suomessa pieni rotu. Niinpä vastuulliset kasvattajat pyrkivät välttämään sisäsiittoisuutta hankkimalla rotuun täydennystä varsin kaukaakin.

Kummallista on, että ihmisrodun laadusta innostuneet pyrkivät täsmälleen päinvastaiseen tavoitteeseen eli välttämään ulkomaisia vaikutteita. Suomalaiset ovat myös aika pieni ”rotu” ja sisäsiittoisuuden vaikutuksia onkin havaittavissa meille tyypillisten geneettisten sairauksien muodossa.

Kerrynterrierin pennut syntyvät mustina, aikuisen koiran väritys on vaaleneva harmaa, jota rodulla kutsutaan siniseksi. Kerry on läheistä sukua vehnäterrierille ja joskus sattuu, että täysin puhdasrotuiseen kerrypentueeseen syntyykin vehnän värinen pentu. Niilolle kävi hieman näin, Niilo ei pentuna ollut kokonaan vehnän värinen, mutta oljen väriä oli kuonossa, rinnassa ja tassuissa. Itse asiassa hauskan näköinen väritys – mutta ei missään tapauksessa näyttelykoiralle sopiva – ja kotikoirahan Niilo onkin. Vanhemmiten vehnän väri on kadonnut, mutta tasaisen harmaa Niilo ei ole vieläkään.

Tästä taas tulee mieleen toinen pointsi. Erilaisilla ja -kokoisilla ihmisporukoilla suoritetuissa geenitesteissä tuloksena on usein ollut, että jokseenkin jokaisella on perimässään varsin erilaisia aineksia – näin vaikka henkilö ei itse olisi ollenkaan tietoinen mahdollisista ulkomaisista sukulaisuuksista.

Niinpä puhtaasta suomalaisuudestaan innostuneen olisi syytä teettää geenitesti ennen kuin alkaa julkisesti intoilla.
Ja tietenkään intonationalisti ei voi hyväksyä ulkomaisia koirarotujakaan.
Raimo Korhonen