On niitä aamuja, kun nousen ylös sängystä virkeänä ja valmiina uusiin seikkailuihin. Sellaisina aamuina kahvikin maistuu paremmalta. On aikaa lukea aamun sanomalehti, ei tarvitse hakea oikeaa paria sukalle ja muistaa ottaa kännykän mukaan töihin.
Ja sitten on niitä toisenlaisia aamuja. Aamuja, jolloin on noustava, vaikka takana on huonosti nukuttu yö. Tavarat ovat kateissa, sanomalehti on täynnä ikäviä uutisia, kahvi on laihaa ja päässä jyskyttävät keskeneräiset asiat.
Silti olen sitä mieltä, että tavallinen arki on ihmisen parasta aikaa. Valitettavasti sen huomaa usein vasta sitten, kun sen menettää.
Räntäsadetta pukkaava perusharmaa maanantai on paratiisi, jos sitä vertaa vatsatautiin. Vakavasti sairas miettii, miksi ei osannut olla kiitollinen tavallisesta arjesta pienine murheineen.
Sanotaan, että asenne ratkaisee. Maailmalla paljon matkustaneet kertovat vaikuttuneina, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa elävät osaavat ottaa ilon irti elämästä.
Tämä panee miettimään, miten voisi itse vaikuttaa siihen, että ihania aamuja olisi enemmän kuin kamalia. Voi mennä aikaisemmin nukkumaan. Voi tehdä asiat ajallaan, eikä jättää viime tippaan. Voi käyttää muutaman minuutin enemmän aikaa siihen, että laittaa tavarat paikoilleen.
Itseään voi myös muistuttaa asioista, jotka ovat hyvin. Kuten esimerkiksi siitä, että elää sellaisessa maassa, jossa voi vuoden alussa pähkäillä, millaista dieettiä tänä vuonna alkaa noudattaa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan maailmassa on lähes 800 miljoonaa aliravittua.
Välillä pelottaa, miten välinpitämättömiä me olemme ja miten pienistä asioista me täällä hyvinvoivassa maassa valitamme. Voitteko kuvitella, että eräässä Facebook-ketjussa keskusteltiin siitä, miten nälänhätä on niin last season. Eli aliravituista lapsista puhuminen on vanhanaikaista.
”Mä en tajuu nälänhätää. Mä en ainakaan pystyis kuoleen nälkään. Olis pakko syödä.” Tällainen keskustelu löytyi netissä julkaistavassa Feissarimokissa. Vaikea uskoa todeksi.
Viime viikolla alkoivat härkäviikot, jotka merkitsevät pääsiäiseen asti jatkuvaa pyhätöntä aikaa. Tänä vuonna juhlattomuus jatkuu pitkälle kevääseen. Paitsi että tämä vuosihan on yhtä juhlaa alusta loppuun: Suomi täyttää 100 vuotta ja Uusikaupunki 400 vuotta. Tämä on siis vuosi, jolloin arkikin on yhtä juhlaa.
Suomi 100-vuotisjuhlavuoden avajaisissa Helsingin Senaatintorilla koomikko Pirjo Heikkilä jarrutteli epäsuomalaista ilonpitokulttuuria epäilemällä, että juhlinta ja satavuotistilpehööri menee överiksi.
Höpö höpö. Pois alta risut ja männynkävyt – ei oteta tätä niin vakavasti, synkistellään vähemmän ja nauretaan enemmän. Myös itsellemme.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja