Korihait jälleen uuden edessä

0

Uudenkaupungin urheiluelämän ylpeys Korihait antoi vuosi sitten tammikuussa julkisuuteen huolestuttavan tiedotteen. Näytti siltä, että uusikaupunkilaisen koripallon tulevaisuus ainakin entisessä loistossaan oli katkolla. Taloudellinen kriisi oli johtanut tilanteeseen, jossa jopa joukkueen jatkaminen ykkösdivarissa oli vaarassa.

Seuran taustavoimat käärivät hihat, ja keväällä Korihait onnistuikin vahvistamaan talouttaan. Lisää valoa toi nousu Korisliigaan.

Positiivisin odotuksin syksyllä alkanut liigakausi on osoittanut, että haasteita riittää niin taloudessa kuin pelikentälläkin. Nyt seura on ilmoittanut, että pari vuotta sitten toiminnanjohtajaksi palkatun Marko Ruoholan pesti päättyy, ja puheenjohtaja Kalle Klotz hoitaa tehtävää vt:nä. Katse on vaikeuksista huolimatta eteenpäin: Klotzin tavoitteena on, että talous on hanskassa, kun uusi kausi alkaa.

Korihait on jumbosijastaan huolimatta esittänyt vahvaa osaamistaan, eikä hanskoja ole lyöty tiskiin. Kontrasti viime kauteen on iso, kun viime vuonna seura ylsi sarjansa voittoon. Urheilussa menestykset ja menetykset ovat usein pienestä kiinni, ja tuulet voivat kevään aikana kääntyä suotuisaksi joukkueelle. Se on varmaa, että niin valmentaja kuin pelaajat tekevät parhaansa.

Joukkueella on vahva kannatus kotiseudullaan, ja fanit ovat heidän takanaan. Kotipeleissä on riittänyt katsojia, ja innokkaimmat fanit seuraavat suosikkiaan myös vieraspeleihin. Toimittaja Päivi Sappisen reportaasi (sivu 8) fanien matkasta Saloon kertoo paljon siitä asenteesta, jota nyt tarvitaan: yhteishenkeä ja uskoa siihen, että parempaa on luvassa. Sinnikäs faniryhmä tsemppaa joukkuettaan pelin viimeiseen sekuntiin saakka. Voittajan matkassa on helppo tuulettaa, mutta kannustusta tarvitaan erityisesti häviön ja pettymysten hetkinä.