Kun pakkanen vaihtui suojasääksi, jalkojen ja renkaiden alla tamppautunut lumi tiivistyi jääksi. Monin paikoin on ollut vaarallisen liukasta. Arkikokemukselle jään liukkaus on itsestäänselvyys, mutta tutkijoille sen selittäminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi.
Muut sileät pinnat eivät ole yhtä liukkaita. Lasilevyllä, muovimatolla tai kiillotetulla kivilaatalla on varsin turvallista seistä ja kävellä, kunhan pinta ei ole märkä.
Jää sen sijaan käyttäytyy koko ajan kuin se olisi märkä. Jo toistasataa vuotta sitten fyysikot osoittivat, että niin tosiaan on: liukkaan jään pinnalla on äärimmäisen ohut vesikalvo.
Syyksi vesikalvon syntymiselle on arveltu painetta: ehkä jäälle astuvan ihmisen paino sulattaa jäätä juuri riittävästi. Toinen epäilys on kitka. Hankaus tuottaa lämpöä, joten ehkä jäällä astelu lämmittää sitä ja tuottaa vesikalvon.
Kumpikaan selitys ei ollut aivan vedenpitävä. Paine ei yksinkertaisesti riitä lämmittämään tarpeeksi, eikä kitkakaan käy syystä, koska jää on liukasta myös silloin, kun seisot aivan paikallasi.
Ohut vesikerros voi olla jään ikioma ominaisuus, joka liittyy jotenkin sen pinnan molekyylirakenteeseen. Miten, sitä fyysikot selvittävät parhaillaan. ”Miksi jää on liukasta” ei siis ole pelkkä lapsen kysymys, vaan yksi modernin fysiikan ratkaisemattomista mysteereistä. / Maija Karala
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 26.01.2017 julkaistusta lehdestä