Pakkaspäivän iloja

0

eijaAurinko kimmeltää ja heijastuu ohuesta hangessa. Maisema on kuin pölysokerilla puhallettu. Loppiaisperjantai eli vapaapäivä odotti ohjelmaansa.

Katselin ikkunasta valkoista, huuruista takapihaa ja hahmottelin kävelylenkkiä.

– Vois mennä rantaan katsomaan, vieläkö on sulaa. Ja onko joku onneton, ajattelematon jo jäällä. Yleensä siellä on joku, joka uskoo kävelevänsä vetten päällä.

– Mullahan on nyt ne uudet nastakengät. Ei tartte pelätä, että taittaa ranteensa. Pitäisi pysyä pystyssä.

Viime vuoden tylsä tammikuu kipseineen oli vielä hyvin muistissani.

Hain jo toppavaatteita, pipoa ja vanttuita, kun varmuuden vuoksi kurkkasin olohuoneessa ulkolämpömittaria.

– Miinusta. Hmm ja noista männynlatvoista päätellen siellä tuulee.

Rohkea rokan syö, sanotaan. Kerrospukeutumisen mallinukkena toppavaatteissa, pipolla ja vantuilla ( ne on lapaset) varustettuna kävelin kohti meren rantaan.

Polun vasen reuna on muuttunut muutamassa viikossa, sillä Santtioon nousee palvelukortteli. Vaikka puita on jo kaadettu rakennusten tieltä, ei meri vielä ole selvästi näkyvillä; se kurkkaa varovasti mäntyjen lomitse.

Santtion rannassa kiemurtelee polku. Se alkaa leirintäalueen portilta ja jatkuu aina venerannan ohitse, lähelle Hiuntietä. Se on monen suosikkipolku, koska sieltä avautuu näkymä merelle. Nytkin polulla vastaan tuli muutama kävelijä. Suomalainenhan ei outoa vastaantulijaa tervehdi, vaan tuijottaa kengänkärkiään. Niin tuijotin sittenkin minäkin.

Vaikka tuuli nipisti poskia, oli mukava katsella, miten talvi muutti maisemaa. Meren kantena oli ohut lumipeite ja aivan rannassa sula vesi makasi kivien päällä. Meren lumipeitteessä kulki viistoon, kohti ulappaa askeleita.

– Joku kalamies, taatusti.

Kävelylenkillä ei kilometrejä ollut kertynyt kuin muutama, kun tuulen tuiverrus kasvoilla käännytti takaisin kotiin.

Iltapäivän pelastus tai anti oli sitten Syke-maraton. Yle Areena on erinomainen palvelutarjoaja. Tosin hätäiselle luonteelle se tarjoaa houkutuksia, joita ei pysty vastustamaan.

Niin kuin tuo Syke. Ylen sairaalasarjan kaikki uudet jaksot ovat jo Areenassa ja nyt katselin ne miltei putkeen. Pari jaksoa jäi vielä onneksi lauantai-illalle.

Samalla tavalla, maratonina olen katsellut Ylen Sorjonen- ja Luottomies-sarjat. Toisaalta voisihan ne sarjat jaksottaa, laittaa nettiin parin kappaleen rykelmissä, niin ei iskisi katsojalle ahneus.

Eija Isotalo
Toimittaja