Olen viime vuoden aikana tutkinut ja kirjoittanut esi-isieni suvusta ja suvun hallinnassa kolmisensataa vuotta olleesta laitilalaisesta talosta. Sain 2016 joulukuun alussa kirjapainosta aiheeseen liittyvän kirjani ”Poukasta, kertomuksia suvustani ja Poukan talosta sekä tietoa Laitilasta”.
Tunnen suurta nöyryyttä ja kunnoitusta esi-isiäni kohtaan. He olivat eläneet mielenkiintoisen ja haastavan elämän. Taloa oli pidetty ja työtä oli tehty. En yrittänyt tutkimus- ja kirjoitustyösssäni tehdä sukututkimusta. Poukka suvusta on laadittu kaksikin erillistä, painamatonta selvitystä, joiden tiedot on koottu seurakuntien tiedostoista.
Omassa työssäni hyödynsin nämä sukututkimukset ja muut suvun hallinnassa olevat asiakirjat sekä tiedot. Yritin myös löytää mahdollisimman paljon sukuumme liittyvää kuvamateriaalia. Valmistuneessa kirjassa on osa siitä nyt mukana.
Vuonna 1943 syntyneenä Väättäsenä olin sisaruksistani ensimmäinen, jolla ei enää ole ollut sukunimenä Poukka, mutta eihän nimi miestä pahenna. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Poukka-nimi oli lokakuussa 2016 Suomessa 188 henkilöllä. Minulle sukua olevia Poukkia heistä on 12.
Tutkimusta ja kirjoittamista tehdessäni Lauri Väättäsestä tuli tavallaan ”Poukka”. Näin ainakin tunsin. En kuitenkaan harkitse sukunimeni muuttamista.
Laitilan keskustassa on tänään kunnostettuna ja hoidettuna Poukan talo. Oikeuden päätöksellä tämä vanha talo siirrettiin 1700-luvun alkupuolella nykyiselle paikalleen. Aikaisemmin talo oli ollut lähellä kirkkoa, jossain vanhan ruumishuoneen lähettyvillä.
Poukantanhualla oli myös sijainnut Poukan tuulimylly, joka oli kuitenkin 1898 siirretty Lokalahden Väättäsiin. Siellä isännöivät vuodesta 1896 alkaen isovanhempani Kustaa Henrik Poukka ja hänen vaimonsa Ellen Amanda Poukka.
Lokalahdelle muutettuaan isoisäni alkoi käyttää itsestään nimeä Kustaa Wäättänen. Tästä nimestä huolimatta hänet tunnettiin, ainakin Laitilassa eläintelääkitsijänä, nimellä Poukan Kyär.
Runsaat sata vuotta sitten Poukan talo ja siihen kuuluneet metsät sekä pellot myytiin ja pidempiaikaiseksi omistajaksi tuli Eino Kustaa Soini ja hänen vaimonsa Serafia. Herastuomarin arvon saanut Poukan isäntä alkoi piankin käyttää sukunimenään nimeä Soini-Poukka. Herastuomari Soini-Poukan jälkeen Poukan talon omistajaksi tuli aikanaan Laitila.
Vanhan talon kunto alkoi heikentyä, koska talo oli asumattomana. Laitilan kulttuurisihteeri Jukka Vehmaksen aloitteellisuuden ansiosta Poukan talo pelastettiin ja kunnostettiin. Pelastushanke oli mielenkiintoinen. Siihen kuului myös Poukan talon aivan naapurissa olleen talon holvikaarinen historiallinen kellari, joka tuhottiin.
Onneksi kellari ja sen rakenteet oli asiantuntijoiden työnä valokuvattu ja saatiin siinä mielessä ”pelastettua” ainakin kuvina ja piirroksina. Erittäin hyvinä tutkimuslähteinä Poukan talon vaiheita selvittäesssäni olivat Laitilan Sanomat sekä Uudenkaupungin Sanomat, Länsi-Suomi ja myös Vakka-Suomen Sanomat.
Tänään Poukan talo palvelee turismia ja eri yhteisöjä kokoontumispaikkana. Talossa vierailee vuosittain yli 2000 henkeä. Lea Koskinen on emännöinyt taloa lähes kaksikymmentä vuotta. Olen kirjassani kirjoittanut Lea Koskisen olevan Poukan talon haltti eli hyvä haltija. Toivotan menestystä emännälle ja talolle !
Lauri Väättänen
Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen Helsingistä, jonka isoisä oli Poukan Kyär.