Siivotaan, siivotaan… lauleskelee perheemme kuopus yli 20 vuotta sitten tallennetulla videolla. Parivuotias poika taapertaa innoissaan lastenhuoneessa leluja edestakaisin siirrellen. Hetken touhuiltuaan hommasta häviää hohto ja hän delegoi homman isosiskolleen. Huone on yhtä sekaisin kuin siivouksen alussa.
Videopätkä tuli mieleeni, kun luin Marttojen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tempauksesta, joka innostaa lapsia kotitöihin. Kotitalousasiantuntija Marjo Ranta muistuttaa, että vanhempien tavat ja asenteet vaikuttavat lapseen. Jos siivous on vanhemmista maailman ikävintä puuhaa, ei tarvitse ihmetellä, jos lastenhuoneessa vallitsee ikuinen epäjärjestys.
Itse en ole osannut siirtää positiivista siivousenergiaa lapsilleni. Kummankin lapsemme huoneissa vallitsi aikoinaan enimmäkseen hallitsematon kaaos. Siivouspäivinä sekasorto siirtyi kaappeihin, jonne eri puolilla lojuvia vaatteita ja muita tavaroita siirrettiin ja kas, huone näytti hetken asuttavalta.
Kotitalousasiantuntija ohjeistaa, että aikuisen roolina on olla joustava ja sallia lasten epätäydellisyys. Se ei meidän perheessämme ole vaikeaa. Enää meillä ei tarvitse kompuroida lattialla lojuviin legoihin, mutta kun kiirettä pukkaa, imuroinnit unohtuvat, villakoirat juhlivat ja tavarat eksyvät outoihin paikkoihin.
Kodin kaaosta on välillä pakko sietää, vaikka rakastankin siistiä kotia. Kiiltävät lattiat, raikas tuoksu, puhtaat pinnat, tyynyt järjestyksessä, tyhjä tiskipöytä, tampatut matot – oi sitä tunnetta, kun joinakin ohikiitävinä hetkenä saa sellaista kokea.
Lapseni ovat usein naureskelleet tapaani saada siivousvimma, kun joku ilmoittaa saapuvansa meille yllätysvierailulle. Olen miettinyt, mistä tällainen vieraskoreus kumpuaa.
Haluanko näyttää paremmalta ihmiseltä muiden silmissä? Eiväthän ystävät tule kyyläämään nurkkia, vaan vaihtamaan kuulumisia. Ja itse asiassa vieraasta voi tuntua huojentavalta nähdä, että muidenkaan koti ei ole aina tiptop-kunnossa.
Viime vuoden myydyin pokkari oli KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika. Onkohan sen opit otettu liiankin kirjaimellisesti? Helsingin Sanomien yleisöosastolle kirjoitti taannoin nuori nainen, joka kertoi, että ei enää kutsu ystäviä luokseen kylään, koska he katsovat oikeudekseen arvostella hänen kotinsa siisteystasoa.
Perhevideomme parivuotias on kasvanut yli parikymppiseksi. Vietimme hänen Helsingin Kalliossa sijaitsevassa vuokrakämpässään kesällä viikonlopun.
Jo ovella huomasin, että yksiössä oli äskettäin siivottu. Ruokapöydälle oli aseteltu kaksi kuohuviinilasia ja pieni skumppapullo sekä muutama suklaakonvehti. Sängyllä oli puhtaat lakanat ja pyyhkeet. Kuin hotellissa.
Arvatkaapa, tunsiko äiti sillä hetkellä ylpeyttä ja iloa pojastaan? Pojasta polvi paranee!
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja