Suomessa Vuoden urheilijaksi valittiin ratakelaaja Leo-Pekka Tähti. Valintaa on pidetty kaikin tavoin onnistuneena. Toisin kävi Ruotsissa, missä tittelin vei esteratsastaja, Riossa hopeaa voittanut Peder Fredricson. Toiselle sijalle äänestettiin golffari Henrik Stenson ja vasta kolmanneksi ennakkosuosikki, kokonaisen värisuoran mitaleja Rion olympialaisissa voittanut uimari Sarah Sjöström. Ruotsissa Vuoden urheilijan valinta perustuu yleisön, ei urheilutoimittajien antamiin ääniin.
Ensin haukuttiin epäluotettava nettiäänestys. Tällä kertaa äänestyksen oli sabotoinut ”hevosperhe” tai ”somessa melskaava ratsastajien lahko”.
Sitten kaivettiin esiin asetelma nainen vastaan mies. Naista ei siis koskaan tulla valitsemaan Vuoden urheilijaksi sukupuolensa takia, ääni annetaan mieluummin vaikka ratsastajalle, kunhan on mies.
Ja tietysti äänestystulokseen pettyneiden joukosta löytyi rutkasti niitä, joiden mielestä ratsastus ei ole urheilua lainkaan, hevonenhan siinä työn tekee. Ja muutenkin koko laji on kallis, elitistinen ja siten oiva vihan kohde.
Eri urheilulajien vertaaminen onkin täysin mahdotonta. Mutta kuten Suomessa, niin myös Ruotsissa valitaan Vuoden urheilija, ei siis Vuoden parasta urheilijaa. Eli mitalien määrä ei asiaa ratkaise. Ja esimerkiksi esteratsastuksessa voi olympialaisissa voittaa vain yhden henkilökohtaisen mitalin, uinnissa aika monta.
Ajatus siitä, että ihmiset antaisivat Fredricsonille, keski-ikäiselle perheenisälle, äänensä vain tämän sukupuolen takia on jotenkin outo. Etenkin, kun itse ratsastus on niitä harvoja urheilulajeja, missä miehet ja naiset kilpailevat täysin tasa-arvoisina.
Urheilijana Peder Fredricson ei suinkaan ole mikään uusi tähti. Hän on mm. osallistunut olympialaisiin jo kahdesti aiemmin. Parikymppisenä hän ratsasti kahdenkymmenen parhaan joukkoon kenttäratsastuksessa Barcelonassa ja oli mukana voittamassa Ruotsille esteiden joukkuehopeaa Ateenassa. Urheilijana hän on siis kulkenut menestykseen pitkän tien. Olisiko tämä ollut yksi syy siihen miksi 34,6 prosenttia äänesti häntä Vuoden urheilijaksi?
Toisaalta, vaikka ruotsalaiset ovat menestyneet kansainvälisillä ratsastuskentillä, niin ei heilläkään olympiamitalisteja lajista ole aiemmin kuin yksi. Ehkä ”yllätysmitali” oli toinen syy siihen miksi Fredricsonia äänestettiin niin paljon.
Kolmas syy voisi olla hänen positiivinen julkisuuskuvansa. Ruotsalaiset pitävät iloisesta voittajasta, joka lisäksi olympialaisten palkitsemisseremoniassa esitti dab-tanssia, ja vain lastensa pyynnöstä. Tietysti tällä hurmasi myös koko some-kansan.
Kilparatsastuksessa kohtaa kaksi huippu-urheilijaa, ihminen ja hevonen. Jos joku väittää, että hevonen ihan yksin kiitää läpi 150 senttisen esteradan, niin siitä vaan kokeilemaan. Tulen paikalle nauramaan.
Maija Ala-Jääski
toimittaja