Kuntavaalien ehdokasasettelu päättyy tiistaina. Silloin tiedämme, ketkä Uudenkaupungin ja lähikuntien valtuutetuista haluavat jatkaa, ketkä luopuvat ja miten ryhmät ovat onnistuneet innostamaan uusia nimiä ehdokkaiksi. On varmaa, että seuraavien vuorokausien tunnit käytetään vielä tarkkaan hyväksi.
Kuntalehti kertoi viime viikolla, että suuria puolueita uhkaa romahdus kuntavaalien ehdokasasettelussa, ellei loppukiri tuota tuhansia uusia ehdokkaita. Toivottavasti Vakka-Suomen kunnista löytyy vastuunkantajia ja yhteiskunnallisista asioita kiinnostuneita, jotta tällainen uhkakuva ei toteudu.
Uudessakaupungissa päättäjiä odottavat nyt poikkeuksellisen mielenkiintoiset ajat. Säästäminen on ollut kuntapoliitikon arkea viime vuosina, mutta nyt näkymät tällä seudulla ovat valoisat. Työllisyysasteen paraneminen ennakoi verotulojen kasvua, ja päättäjille se antaa rohkeutta kehittämiseen. Vanha valtuusto saanee vielä päätettäväkseen tulevien vuosien isot investoinnit, koulun ja uimahallin rakentamisen, jolloin uusi valtuusto pääsisi tässä asiassa valmiiseen pöytään.
Joka tapauksessa kesäkuussa aloittavalla valtuustolla on edessään isoja asioita, jotka vaikuttava pitkälle kaupungin tulevaisuuteen. Valtuusto on oikea paikka, jos haluaa oikeasti vaikuttaa asuinympäristönsä asioihin.
Kuntapäätösten teko ei ole yhtä helppoa kuin klikkailla hymiöitä Facebookissa tai purkaa paineita netin keskusteluryhmässä. Harva äänestäjä edes tiedostaa, että kunnan ylin poliittinen päätösvalta kuuluu nimenomaan valtuustolle. Vallan lisäksi tarjolla on tietysti myös vastuuta esimerkiksi kaupungin taloudesta.
Ehdokkaalta ei vaadita erityisiä tutkintoja tai kokemusta. Riittää, että jaksaa paneutua asioihin ja on valmis yhteistyöhön sellaistenkin kanssa, jotka eivät aina jaa omaa mielipidettä.