Uudessakaupungissa syntyi viime vuonna 120 vauvaa. Syntyneiden määrä ei ole täällä kasvanut, mutta jatkossa tilanne saattaa muuttua, jos ja kun kaupunkiin muuttaa uutta väkeä ja erityisesti lapsiperheitä. Autotehtaan tuotannon kasvu on jo nyt heijastunut päivähoidon kysyntään. Tilat alkavat loppua, ja tarvetta on erityisesti vuorohoitopaikoista.
Päivähoidon palvelujen kysynnän kasvu on kaupungille positiivinen ongelma. Erilaisia vaihtoehtoja tarvitaan, ja elokuussa käyttöön otettava palveluseteli on varmasti tervetullut työkalu. Kaupungissa on ollut jo ennestään yksityisiä päiväkoteja, ja niiden määrä kasvaa.
Syksyllä avautuva yksityinen päiväkoti tulee tarpeeseen, mutta kaupungin pitää huolehtia myös omista palveluistaan ja niiden kehittämisestä. Perhepäivähoidon osuus on viime aikoina vähentynyt, ja jatkossa sillekin saattaa olla jälleen tilausta.
Tilapäisratkaisut toimivat jonkun aikaa, mutta tänä vuonna on tehtävä ratkaisuja myös investoinneista, jotka palvelevat tulevaisuutta. Uudessakaupungissa tehdään tänä vuonna isoja päätöksiä.
Rahaa kuluu seiniin, mutta kustannusten säästäminen ei saa olla ainoa asia, jota hankkeissa mietitään. Suomessa on riittävästi homekouluja, ja erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että ratkaisut kestävät aikaa. Rakennusten pitää olla turvallisia, terveellisiä ja käytännöllisiä.
Kilpailu lapsiperheistä on Vakka-Suomen kunnissa alkanut. Laitilaan on tulossa uusi päiväkoti, kouluja ja uimahallia on remontoitu ja monitoimihalli valmistui viime vuoden lopussa. Kustavi on ensimmäisenä Suomessa päättänyt tehdä osapäiväisestä varhaiskasvatuksesta ilmaista kaikille lapsiperheille. Kilpailu on tervetullutta, sillä se palvelee koko seutukunnan elinvoimaisuutta.