Uudenkaupungin valtuuston kokouksessa kuullaan harvoin taputuksia, mutta viime maanantaina oli aplodien paikka. Neljän ja puolen vuoden työrupeaman jälkeen valtuusto teki koko kautensa merkittävimmän päätöksen koulujen uudisrakentamisesta ja uudesta uimahallista.
Päätöksellä on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen, ja siitä pääsevät nauttimaan monet sukupolvet nykyisten kouluikäisten jälkeenkin. 400-vuotias kaupunki ansaitsee modernit koulutilat, jotka tukevat tänä vuonna voimaan tullutta opetussuunnitelmaa ja uudistuvaa koulumaailmaa.
Esitys päätöksen siirtämisestä ei saanut riittävästi kannatusta, ja kaupungissa pitkään valmisteltu asia nytkähti eteenpäin. Paljon päätettävää tässä isossa hankkeessa jää myös uudelle valtuustolle. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä nyt jos koskaan kaupunkiin on odottavissa positiivista käännettä väkilukuun. Muuttajien joukossa on varmasti lapsiperheitä ja nuoria työikäisiä, jotka suunnittelevat perheen perustamista.
Kaupunginvaltuusto päätyi uudisrakentamisen kannalle, mutta mistään muusta ei sitten tässä vaiheessa päätettykään. Uusi valtuusto ratkaisee, miten ja missä aikataulussa rakentaminen toteutetaan. Myös päätökset päiväkodista ja kirjastosta jäävät kesäkuussa toimikautensa aloittavalle valtuustolle.
Tärkeää on, että koulut voivat toimia normaalisti rakentamisen aikana. Uudisrakentaminen mahdollistaa myös sen, että uimahallin käyttöön ei tule katkoksia, sillä vanha halli palvelee rakentamisen aikana kuntalaisia. Sitä käyttävät kaikenikäiset kuntalaiset vauvasta vaariin.