Uudenkaupungin kesän kohokohta on ollut jo vuosikymmeniä Crusell-viikko. Tänä vuonna, Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlavuonna Crusell-viikko järjestetään jo 36. kerran. Viikolla on vakiintuneet suosijansa, mutta aina mukaan mahtuu uusia kävijöitä.
Tämän vuoden merkittävin satsaus on kansainvälinen huilukilpailu. Sen jury on erityisen arvovaltainen ja siksi kilpailu on jo herättynyt kiinnostusta maailmalla. Huilutaiteilija Petri Alangon johtama lautakunta koostuu Wienin Filharmonikkojen ja Amsterdamin Concertgebouw -orkesterin soolohuilisteista sekä Baselin ja Pariisin Musiikkikorkeakoulujen huiluprofessoreista. Niinpä järjestäjät odottavatkin kilpailun houkuttelevan Uuteenkaupunkiin nuoria, tulevia tähtisoittajia ympäri maailmaa.
Taiteellisena johtajana toimii viimeistä vuottaan Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professori Harri Mäki. Tämän vuoden viikon teema on ”Rakkaat Naapurit”. Teema tutkii ja juhlistaa Ruotsin ja Venäjän merkitystä Suomen musiikkielämän kehitykselle. Satavuotias Suomi on myös omalta osaltaan, mm. festivaalin nimikkosäveltäjän Crusellin kautta, ollut vaikuttamassa naapureidemme musiikkielämään monella tavalla.
Venäläisen taidemusiikin isä, Mihail Glinka, päätti kymmenen vuoden ikäisenä ryhtyä säveltäjäksi kuultuaan B. H. Crusellin c-molli klarinettikvarteton. Ja Bernhard Crusellin oma ura Tukholman musiikkielämässä on todellinen maahanmuuttajan menestystarina.
Konserttien lisäksi ohjelmassa on tietysti Lyhtyjen yö. Illan lisäksi Vallinmäelle juhlitaan 400-vuotiasta Uuttakaupunkia myös toisella ilmaisella konsertilla. Suomen oboe- ja fagottiseura esittää ulkoilmakonsertissa mäellä Händelin Ilotulitusmusiikkia.
Viikkoon kuuluu tietysti myös kursseja. Tänä vuonna niitä järjestetään huilun-, oboen-, klarinetin- ja fagotinsoitossa.
Luvassa on siis jälleen tasokas, moneen musiikkimakuun sopiva viikko.