Se tunne, kun jonakin aamuna töihin lähtiessä kuulet lintujen laulua. Ei vain yhden, tai kahden, vaan kunnon konsertin. Sirkutuksen ja liverryksen keskeltä kajahtava komea joutsenten fanfaari viimeistään saa kohmeisen talvimielen sulamaan. Kevät. Ihana, odotettu kevät.
Kirjoitin tällä palstalla lokakuussa toiveikkaasta talvimielestä. Tämä mielentila on kirjailija Veikko Huovisen lanseeraama käsite, ja sen voimin olen tarponut pitkän, pimeän talven läpi. Hilloja on vieläkin varastossa, kiitos anteliaan ystäväni.
Rauhallinen elämä lämpimässä majassa hamsterin tapaan ei ole sujunut ihan odotetusti. Välillä on pitänyt ryömiä pesäkolosta kylmään maailmaan, skrapata tuulilaseja näpit jäässä, liukastella kaduilla ja päivitellä pimeyttä. Onneksi on villasukat – ne toimivat aina. Villasukat ovat räntäsateisen päivän pelastus: ne lämmittävät jalkoja, kroppaa ja sielua, vaikka takana olisi kuinka ikävä päivä.
Näin maaliskuun alussa suomalaisen mielen valtaa voittaja -fiilis. Talvi on vihdoin takana, ja uusi elämä edessä. Nyt voi taas ryhtyä suunnittelemaan kylvöjä ja istutuksia. Saa haaveilla uudesta kevättakista ja miettiä kesälomaa.
Enää ei tarvitse hölkätä kuntosalin tappavan tylsällä juoksumatolla, vaan voi aidosti innostua juoksulenkeistä. Tätä unelmointia eivät pilaa kevätauringon paljastamat likatahrat ikkunoissa, ei alkava siitepölykausi eikä epävarmuus siitä, onko juhannuksena lämpimämpää kuin jouluna.
Pitkäaikainen unelmani on saada kokea kevään tulo saaressa tai meren rannalla ilman arjen velvollisuuksia. Että saisi kuunnella, kun jäät lähtevät rymisten, seurata silmujen puhkeamista puihin ja tarkkailla, kun muuttolinnut rakentavat pesiään. Luonnon seuraaminen 24 tuntia vuorokaudessa olisi minulle samanlaista extremiä kuin jollekin bengi-hyppy.
Luonnossa elämyksien saamiseen pitää varata aikaa. Metsässä tai merellä on hetkiä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään, mutta myös hetkiä, jolloin koko ajan tapahtuu jotakin.
Jokakeväinen ihmettelyn aihe on, miten luonto yhtäkkiä muuttuu vihreäksi. Itse asiassa kysymys ei ole äkillisestä prosessista. Esimerkiksi koivut aloittavat valmistautumisen kevääseen jo edellisenä kesänä. Syksyllä kun lehdet putoavat, puissa on jo mikroskoopilla erottuvia lehden alkuja.
Tässä vaiheessa vuotta koivut ovat jo päättäneet lepokautensa, ja silmut kehittyvät vauhdilla. Samanlaista orastavaa touhukkuutta olen havainnut myös ihmisissä. On tullut aika sulkea kirjailija Huovisen Hamsterit.
On tullut myös aika tunnustaa, että en noudattanut Hamstereiden ohjeita kirjaimellisesti. Sain kuin sainkin talviflunssan. Syy löytyy varmaan pakastimesta, jossa Huovisen kuvailemat terhakat vitamiinit ovat edelleen rasioissaan. Vielä ehtii popsia marjat ennen kuin uusi satokausi alkaa.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja