Monia meistä on joskus kiusattu. Niinpä tiedämme, miten kamalalta se tuntuu. Miksi siis osa meistä ikään katsomatta silti tekee niin? Kiusaaminen ei rajoitu vain ala-asteeseen tai yläasteeseen. Sitä esiintyy myös työelämässä.
Täytyy silti muistaa, että leikkimielinen härnääminen ja kinaaminen ovat kiusaamisen kanssa eri asioita. Kiusaamisen ja härnäämisen raja on kuitenkin veteen piirretty eli hyvin epäselvä. Tulkinta riippuu todella paljon myös ihmisestä, joka sen kokee. Pieni kinaaminen kuuluu arkeen, ja opettaa meitä pyytämään anteeksi sekä sopimaan.
Usein kiusatulle sanotaan, että ”älä välitä” tai ”anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”. Eihän sen niin pitäisi mennä! Kiusaaminen on hyvä ottaa puheeksi aina, kun sellaista sattuu.
Kiusatun ei kannata jäädä yksin, vaan kertoa tapahtuneesta esimerkiksi opettajalle tai kuraattorille koulussa, tai esimiehelle työpaikalla. Keskustelu auttaa, mutta kiusaamisesta pääsee yli kokemukseni mukaan vasta, kun mielessään osaa antaa anteeksi kiusaajalle.
Minkä ikäinen tahansa olet, hae apua, sillä sinulla on oikeus nauttia elämästä ilman kiusaamista. Kiusaaminen ei ole ikinä sen kohteen vika. Syyt lähtevät hyvin usein jo kiusaajan kotoa.
Olen myös itse kokenut kiusaamisen aiheuttaman epävarmuuden. Koen kuitenkin, että minusta on tullut rohkeampi, itsevarmempi ja määrätietoisempi selviydyttyäni kiusaamisesta.
Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia, joten myös lopputulokset eroavat hyvin paljon toisistaan. Osa kiusatuista masentuu – jotkut päätyvät pahimmassa tapauksessa itsemurhaan.
Jossain vaiheessa elämää kiusaaminen varmasti kaduttaa. Toivoisinkin, että kiusaajat miettisivät pari kertaa ennen kiusaamisen aloittamista. Kiusaamisesta kannattaa puhua esimerkiksi kotona, koulussa ja työpaikalla, sillä ottamalla asian puheeksi saatat saada edes yhden kiusaajan lopettamaan.
Emmehän anna periksi?
Jasmin Jussila
Kirjoittaja tutustui työelämään Uudenkaupungin Sanomissa tällä viikolla.