Tarkkana lintulaudalla

0
Sairas pikkuvarpunen on pörröinen ja unelias suojasäästä huolimatta. Sitä vaivaa ehkä salmonella.

Pakkaset ovat loppumassa, mutta lintulaudoilla ja talipalloilla käy edelleen kuhina. Nyt on syytä olla varovainen, sillä ruokinta muuttuu helposti lintujen auttamisesta tautien levittämiseksi.
Kun pakkassäät eivät tuhoa taudinaiheuttajia, ne leviävät helposti linnusta toiseen ruokintapaikalle. Linnut alkavat olla pitkän talven heikentämiä ja siksi alttiimpia sairauksille.

Salmonella lienee yleisin lintulautojen vitsaus. Linnuilla, kuten ihmisilläkin, se aiheuttaa suolistoinfektion, jonka oireita ovat ripuli ja kuume. Kuumeinen lintu pörhistää höyhenensä, koska sillä on vilu lämpimälläkin säällä. Tarkemmin katsoen salmonellaa sairastavan linnun peräpään höyhenet ovat yleensä sotkuiset.

Sairasta lintua voi kuitenkin erehtyä luulemaan ystävälliseksi yksilöksi. Salmonella tekee linnuista kesyjä ja uneliaita. Ne eivät jaksa olla valppaina, vaan ummistavat silmänsä, vaikka ihminen olisi aivan lähellä, antavatpa joskus jopa silittää itseään.

Trichomonas-loisen aiheuttama suuinfektio on astetta ikävämpi tapaus. Se tarttuu lintulaudoilla erityisesti viherpeippoihin, ja on aika-ajoin tappanut niitä Suomessakin tuhatmäärin. Viherpeipot kuolevat nälkään, koska infektio estää nielemisen.

Lähinnä talitiaisia vaivaava linturokko näyttää rujolta päälle päinkin. Sairastunut lintu ei jää huomaamatta. Linturokkovirus aiheuttaa suuria, vaaleanpunaisia paiseita linnun päähän, joskus muuallekin vartaloon. Se leviää kesäisin verta imevien hyttysten välityksellä, mutta mahdollisesti myös lintulaudalle kertyvän pölyn mukana.

Sairastunutta lintua käy sääliksi, mutta sitä ei juuri voi auttaa. Tauteihin ei ole olemassa lääkkeitä, ja pelkkä pyydystäminen hoidettavaksi voi olla hengenvaarallinen stressi. Sen sijaan tautien leviämistä voi estää hyvällä hygienialla.

Juttu löytyy kokonaisuudessaan 16.03.2017 julkaistusta lehdestä