Uusi uimahalli ja uudet koulut

0

Uudenkaupungin kuntapäättäjistä löytyy rohkeutta toteuttaa kaupungin vuosikymmenien suurimmat hankkeet samalla kertaa. Ainakin tekninen, opetus- ja kasvatus- sekä kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnat esittävät yksimielisesti, että Uuteenkaupunkiin rakennetaan uusi yhtenäiskoulu, lukio, päiväkoti ja uimahalli. Lautakunnat tekivät omalta osaltaan periaatepäätöksen, että vanhoja rakennuksia ei peruskorjata, vaan panostetaan uuteen. Näin on mahdollista rakentaa modernit ja monikäyttöiset tilat, jotka palvelevat vuosikymmeniä.

Uusi uimahalli maksaa noin 12,7 miljoonaa. Uusi lukio ja Uudenkaupungin yhtenäiskoulu eli Viikaisten yläaste ja Pohitullin ala-aste sekä päiväkoti maksavat noin 21,3 miljoonaa euroa. Yhteensä koulut ja päiväkoti sekä uimahalli maksavat noin 34 miljoonaa euroa. Haaveena kaupungissa on ollut jo pitkään myös monitoimihalli. Jos se toteutetaan tässä samassa yhteydessä, kustannukset ovat noin 40 miljoonaa euroa.

Nykyiset Pohitullin ja Viikaisten koulut puretaan. Pohitullin koulusta jätetään liikuntahalli, keittiö ja ruokala, koska ne ovat vain muutaman vuoden vanhoja.

Toivottavasti myös kaupunginvaltuusto näyttää kaupunginhallituksen jälkeen vihreää valoa. Vasta sitten alkaa tilojen tarkempi suunnittelu ja sijoittelu alueelle. Yksi vaihtoehto on järjestää hankkeista arkkitehtikilpailu.

Hyvin pian on myös ratkaistava, miten hankkeet rahoitetaan. Ns. elinkaarimalli on laskettu olevan Uudellekaupungille kaikkein edullisin. Siinä ulkopuolinen taho suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää sovitun ajan kiinteistöjä. Kunta maksaa tietyn vuosikorvauksen sovitun ajan. Jos koko rakennuskompleksi toteutetaan elinkaarirahoituksella, ei suunnittelukilpailua todennäköisesti järjestetä, vaan kaupunki on mukana suunnittelussa.

Jo vuosia on puhuttu, että uimahallille ja Viikaisten koululle pitäisi tehdä jotain. Niinpä on erinomaista, että vihdoin asiassa edetään ja päätöksiä tehdään ripeästi.