Paikoillenne, valmiina, hep!
Enää on 18 yötä 400-vuotiaan kaupungin syntymäpäiväjuhliin. Päivämäärä 19.4.2017 saattaa jäädä kaupungin historiaan päivänä, jolloin Uudenkaupungin torilla oli enemmän väkeä kuin koskaan. Toivottavasti niin käy, sillä kaupunki on järjestänyt silloin asukkailleen ainutkertaiset yhteisölliset synttärijuhlat.
Mutta vielä on monenlaista tehtävää ennen kuin juhlat voivat alkaa. Yksi tärkeä asia on saada syntymäpäiväsankari juhlakuntoon. Onneksi kaupunki on ikäisekseen hyvin säilynyt, joten riittää, että sen keskusta ja kadut ovat siistejä. Pari vuotta sitten perustettu Siistii ry on jälleen käärinyt hihansa ja järjestää isot siivoustalkoot viikon kuluttua lauantaina.
Tapahtumaan on kutsuttu Uudenkaupungin kaikki nuorisojärjestöt sekä päiväkodit, joissa siivoustalkoot ovat tulevana perjantaina. Haasteen saavat tietysti myös kaikki kaupunkilaiset. 8. huhtikuuta on Uudessakaupungissa siivouslauantai, jolloin haravoidaan ja kerätään roskia Kaupunginlahden, koulujen ja liikuntapaikkojen ympäristöstä.
Siivoustalkoissa on ollut kahtena ensimmäisenä vuonna 800 osallistujaa, nyt kolmantena kertana tavoitteena on tuhat talkoolaista. Tarkoituksena on saada kaupungin jokainen kolkka siivottua 400-vuotisjuhlaa varten. Mukaan voi tulla yksin tai yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Tapahtumaan osallistuminen on hyödyllinen lahja kotikaupungille.
Siivoustempauksessa on tänä vuonna mahdollisuus osallistua myös muovinkeräykseen. Rantojen ja meren roskaantuminen on paheneva ongelma. Muoviroskat ovat esteettinen haitta, mutta viime vuosina on havahduttu siihen, miten haitallisia ne ovat myös kaloille ja linnuille. Keräyksen tarkoitus on mataloittaa kynnystä kierrättää ja myös herätellä kuntalaisia huolehtimaan ympäristön hyvinvoinnista.