Historiallinen valtuustokausi alkamassa

0

Uudenkaupungin uusi valtuusto aloittaa toimikautensa kesäkuun alussa. Poliitikkojen kiireet eivät päättyneet sunnuntaina, vaan seuraavat viikot ovat vähintään yhtä jännittäviä kuin vaalien alusviikot.

Vaalien tulos ratkaisi voimasuhteet, mutta runsaasti neuvoteltavaa riittää muun muassa keskeisten luottamushenkilöiden valinnoissa. Kumppanien haku on juuri nyt kiihkeää kuin muuttolintujen puolison haku keväisin. Äänet on laskettu ja kansa on puhunut, mutta monenlaista voi vielä tapahtua ennen kuin kattaus on valmiina uuteen kauteen.
Tuleva valtuustokausi on Uudellekaupungille poikkeuksellinen. Ainakaan lähihistoriasta ei löydy ajankohtaa, jolloin kaupungissa olisi ollut yhtä paljon nykyisenkaltaisia positiivisia haasteita. Autokaupungissa on avoimia työpaikkoja enemmän kuin koskaan.
1990-luvun lamasta lähtien koko seutukunnassa on murehdittu väkikatoa, mutta vihdoin täällä on odotettavissa täyskäännös. Nyt jos koskaan Uuteenkaupunkiin on tulossa eri-ikäisiä muuttajia. Päätöksiä on tehtävä rivakasti, mutta vauhtisokeuteen ei silti tarvitse sortua.

Vanha valtuusto jätti uudelle valtuustolle merkittävän perinnön päättämällä uuden koulukeskuksen ja uimahallin rakentamisesta. Uusi  valtuusto ratkaisee, miten ja millä aikataululla ne toteutetaan.

Vakka-Suomen kunnissa, samoin kuin koko Suomessa, on viime vuosina tuskailtu julkisten rakennusten kosteus- ja homevaurioista. Uudellakaupungilla on jatkossa erinomainen mahdollisuus profiloitua kaupunkina, jossa lapsille ja nuorille on tarjolla turvallinen, terveellinen ja moderni oppimisympäristö.

Tulevalla valtuustokaudella keskusteluun nousevat myös monitoimihallin rakentaminen ja kirjaston tulevaisuus. Nähtäväksi jää, saavatko viime vuonna huikeasti suosiotaan kasvattaneet salibandyn harrastajat ja muut sisäliikuntalajien harrastajat uuden tilat.
Kirjastosta on puhuttu toistaiseksi vähän. Se toimii ihastuttavassa vanhassa rakennuksessa keskellä kaupunkia, mutta kysymys kuuluu, kuinka kauan se riittää tulevaisuuden tarpeisiin.

Tulevan valtuuston onnistumisen kannalta olennaista on, miten nyt valitut ryhmät kykenevät yhteistyöhön. Se ei tarkoita sitä, että kaikista asioista pitää olla yhtä mieltä, vaan sitä, että erilaisista vaihtoehdoista – olivatpa asiat mitä tahansa – voidaan keskustella rakentavasti ja toinen toisiaan kunnioittaen.

Tilanne kaupungissa on nyt poikkeuksellinen, ja päätöksentekoon tarvitaan innovatiivisuutta, uusia ideoita ja ratkaisumalleja.
Uskon ja toivon, että Uudenkaupungin kuntapolitiikassa on edessä loistava kausi. Ajanjakso, joka varmasti jää historiaan 400-vuotiaan kaupungin aikajanalla.

Eija Eskola-Buri
päätoimittaja