
Ensimmäiset sammakot ovat saapuneet kutupaikoilleen lampiin, ojiin ja suojaisille järvenrannoille. Talven ne elivät säästöliekillä, mutta nyt vauhtia ja ääntä riittää vuorokauden ympäri.
Sammakot ovat vaihtolämpöisiä. Toisin kuin liskoilla ja käärmeillä, jotka lämmittävät itseään auringonpaisteessa, sammakoiden ruumiinlämpö on yleensä aika lähellä säätiedotuksen antamia lukemia. Ne lepäävät talvet – ja hyvä niin, eihän niille olisi syötävääkään.
Sammakot eivät kuitenkaan varsinaisesti horrosta, kuten kyyt tai sisiliskot. Ne käyvät hitaiksi ja kankeiksi, mutta ovat kuitenkin hereillä, samaan tapaan kuin kalat järven jääkannen alla. Meille tasalämpöisille sammakoiden talvista tilaa on melkein mahdotonta kuvitella. Ehkä se tuntuisi samalta kuin todella paha aamutokkuraisuus?
Sammakot elävät syksyllä keräämänsä vararavinnon turvin, joten ne eivät tarvitse ruokaa. Tarpeen tullen ne voivat kuitenkin liikkua. Leutoina talvina sammakon voikin nähdä uimassa jään alla. Joskus niitä tavataan jopa hyppimästä lumihangesta.
Maalle eksynyt sammakko on kuitenkin pulassa, jos se ei ehdi takaisin suojaan ennen kuin pakkanen kiristyy. Toisin kuin samannäköinen pohjoisamerikkalainen metsäsammakko, kotimaiset sammakot eivät sentään kestä jäätymistä.
Sammakon kyky toimia järkevästi, vaikka sen ruumiinlämpö on hädin tuskin nollan yläpuolella, on sille melkoinen etu. Matelijat, kuten kyyt ja sisiliskot, joutuvat keväisin viettämään paljon aikaa auringossa lämmitellen ja jäähtyvät märässä maassa nopeasti.
Sen sijaan sammakko voi ryömiä esiin suoraan jään alta ja talsia hitaasti, mutta varmasti samalle kutupaikalle, jolla se edellisvuonnakin lisääntyi. Jaksavatpa koiraat jopa ottaa keskenään hurjia painiotteluita hyisessä vedessä.
Kylmänsietokykynsä ansiosta ”tavallinen” sammakko eli ruskosammakko on yksi maailman pohjoisimmista sammakkoeläimistä. Täällä Lounais-Suomessa sillä on vielä lokoisat oltavat verrattuna Jäämeren rantoihin, joilla se myös sinnittelee. Voipa sammakon tavata myös tunturipurosta korkealta puurajan yläpuolelta./ Maija Karala