Anna linnuille pesimärauha

0
Räkättirastas oli tehnyt pesänsä vilkkaan kävelytien varteen.

Monet linnut aloittelevat pesintäänsä, ja sosiaalisen median luontoryhmissä näkyy varma kevään merkki: kinastelu pesien valokuvauksesta. Kun kamera on jo melkein kaikilla, luontokuvauksen suosio on kasvanut valtavasti. Hyvä niin.
Monilukuisessa joukossa kaikki eivät kuitenkaan noudata sääntöjä, ja se tulee esiin juuri pesäkuvissa. Kaikki linnut ovat nimittäin pesimäaikaan rauhoitettuja, ja laki kieltää vahingoittamisen lisäksi myös häiritsemisen.
Häiritsemiseksi lasketaan linnun ajaminen pois pesältään ja munien tai poikasten tirkistely niin läheltä, etteivät emot uskalla palata niitä hoitamaan.
Pahimmassa tapauksessa koko pesintä voi epäonnistua, jos emot hylkäävät pesän tai pesye ehtii kylmettyä tai nälkiintyä.
Pesäkuvat eivät olekaan enää kovin yleisiä. Luontovalokuvauksen varhaisaikoina linnuista ei juuri muunlaisia kuvia ollutkaan. Kameroiden nopeus ja valoherkkyys kun riitti vain paikoillaan pysyvien lintujen kuvaamiseen, ja siksi hautovat emot olivat ihanteellisia kuvauskohteita. Haitoista ei satakunta vuotta sitten juuri piitattu.
Pesivän linnun kuvaaminen ei ole kuitenkaan itsessään laitonta, ainoastaan häiritseminen. Jotta pesintää voisi ikuistaa lintua häiritsemättä ja lakia rikkomatta, tarvitaan riittävä optiikka. Kännykkäkameralla on seisottava aivan pesän vieressä, mutta hyvällä zoomilla varustetulla digipokkarilla tai järjestelmäkameralla kuvia saa kunnioittavan etäisyyden päästä.
Pihapiiriin tai keskelle kaupunkia pesänsä tehneet linnut ovat yleensä hyväksyneet ihmiset naapureikseen jo paikkaa valitessaan. Niillekin on kuitenkin uhkaavaa, jos ihmiset alkavat tuijottaa pesää ja viipyä sen lähistöllä sen sijaan, että vain kävelevät ohi tavallisissa puuhissaan.
Kesyjen pihalintujenkin pesiä kuvatessa naamioverkko on hyvä väline. Se heitetään kuvaajan ja kameran päälle. Arempia lintuja kuvatessaan luontovalokuvaajat käyttävät piilokojua, jota liikutetaan päivien mittaan vähitellen lähemmäs pesää.
Lintuvalokuvaus on hienoa ja rentouttavaa puuhaa. Muistetaan kuitenkin, että luontokappaleiden hyvinvointi on aina tärkeämpää kuin kuvan saaminen./ Maija Karala