Kaupan alan rakennemuutoksesta on puhuttu Suomessa ja maailmanlaajuisesti pitkään, ja se näkyy myös paikallisesti. Digitaalisuus, verkkokauppa, kivijalkakauppojen tulevaisuus sekä päivittäistavarakaupan laajeneminen ovat asioita, jotka puhuttavat nyt Uudessakaupungissa.
Täällä on poikkeuksellista potentiaalia kaupan alan kasvuun. Ainakin päivittäistavarakaupan toimijat luottavat, että kaupunkiin saadaan uusia asukkaita. Molemmat iso ketjut investoivat nyt liiketilojensa laajennuksiin.
Sekä K-Supermarket että S-Market sijaitsevat kaupungin itäisessä osassa sisääntuloväylän läheisyydessä. Sinne on vuosien aikana muodostunut monipuolinen kauppapaikka, jossa sijaitsee muitakin kaupallisia palveluja. Jatkossa siellä voi asioida myös apteekissa ja ehkä Alkossa. Molemmat niistä ovat palveluja, jotka ovat jo vuosia halunneet sijoittua markettien yhteyteen.
Laadukkaat päivittäistavarakaupan palvelut ovat kaupungin elinvoiman kannalta tärkeitä, mutta niin ovat myös kivijalkakaupat. Uhkakuvat keskustan näivettymisestä ovat ennenaikaisia: kaupungissa toimii useita erikoisliikkeitä. Myös ne saavat nostetta kaupungin viime aikoina saamasta positiivisesta julkisuudesta.
Uudessakaupungissa kivijalkakauppojen brändiä vahvistetaan Kivijalka kuntoon! -hankkeella. Maaseuturahaston rahoittama kaksivuotinen EU-hanke alkoi viime syksynä. Hanketta hallinnoi Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Paikallinen yrittäjäyhdistys oli viime viikolla tutustumassa tämän projektin puitteissa Huittisten Hullun yön tapahtumaan. Yrittäjien välillä on ollut Uudessakaupungissa mainiota yhteistoimintaa muun muassa pop up -tapahtumissa.
Uudet ideat, yhteistyö ja synergia ovat voimavara jatkossakin. Myös kaupungin on kannettava kortensa kekoon keskustan elävöittämisessä. Tästä hyvä esimerkki on torille kesäksi valmistuva leikkipuisto.
Myös kaupungin on kannettava kortensa kekoon keskustan elävöittämisessä.