
Maija Karala
Parin viime viikon aikana Suomeen on alkanut virrata myöhäisin, mutta sitäkin monilukuisempi muuttolintujen aalto. Ne ovat kaukaa tulleet hyönteissyöjät. Afrikasta saakka lentäneet pikkulinnut joutuivat odottamaan, kunnes Suomen luonnossa on varmasti syötävää.
Tähän porukkaan kuuluvat muiden muassa pääskyt, kirjosieppo sekä laulutaituri satakieli. Monilukuisimpia saapujia ovat kolme pientä ruskeaa lintua, joiden erottaminen ulkonäöltä toisistaan vaatii jonkin verran harjaannusta: pajulintu, tiltaltti ja sirittäjä. Niiden laulut eivät kuitenkaan voisi paljon erilaisemmat olla!
Kymmenellä miljoonalla pesivällä parilla pajulintu peittoaa täpärästi peipon kisassa Suomen runsaslukuisimmasta linnusta. Pajulintu pesii missä vain on muutamakin lehtipuu ja hieman suojaavaa aluskasvillisuutta.
Moni ei ole välttämättä koskaan edes nähnyt piilottelevaa pajulintua, mutta äänen ovat kuulleet kaikki. Pajulinnun laulu on kuin väsyneen ja alakuloisen peipon. Siinä, missä peipon liverrys loppuu terävästi ”tliu!”, pajulinnun vain hiipuu pois.
Pajulintu on todennäköisin nimi metsässä tai ojanpenkan pajukossa kohdalle osuvalle pienelle ruskealle linnulle. Pajulinnulla on kellertävän- tai vihertävänruskea selkä, vaalea vatsa ja hyönteissyöjän hento nokka. Silmän yli kulkee pikkuruinen rosvonaamio.
Vastaantulija voi olla myös jompi kumpi pajulinnun sisarlajeista. Tiltaltti laulaa tunnusomaisesti ”tilt-talt-tilt-talt”. Laulua ei voi sekoittaa mihinkään muuhun, mutta ulkonäön hyvinkin. Pajulinnusta sen voi erottaa monesta pienestä piirteestä: tiltaltin siiven kärkiosa on lyhyempi ja pyöreämpi, poskella on enemmän ruskeaa. Koivet ovat tiltaltilla kiiltävän tummanruskeat, pajulinnulla jopa kirkkaanoranssit.
Sirittäjä on kolmikosta selkeiten omannäköisensä, vaikkei se vielä sano paljon. Sen pyrstö on hyvin lyhyt, vatsa puhtaanvalkoinen ja kurkku kauniin keltainen. Sekin on helppo tunnistaa laulusta, kiihtyvästä sirityksestä, joka tuo mieleen pöydällä pyörivän kolikon.
Pajulintuun verrattuna tiltaltteja ja sirittäjiä on vähänlaisesti, vain muutama sata tuhatta paria. Yhdessä pienet ruskeat linnut syövät kesän aikana tonneittain hyönteisiä. Ne voivat olla piilottelevia, mutta jos ne katoaisivat, se varmasti huomattaisiin hyttysten määrässä!
Pajulinnun laulu on kuin väsyneen ja alakuloisen peipon.